Tänään on ensimmäinen leikkausta edeltävä ENE-päiväni.
Illalla etsin - ja siinä menikin aikaa - kaikki ohjeet esille. Suunnittelin jopa tämänpäiväisen syömiseni, vaikka ei se kyllä menny ollenkaan niin. Ei aikataulullisesti eikä muutenkaan.
Tarkoituksena olisi siis korvata kaikki ateriat pussikeitoilla. Suunnittelin syöväni niitä kolme tänään, mutta jäi yhteen. Olin illan pois kotoa, joten ei ollut niin paljon aikaakaan.
Tätä kirjoittaessani on ihan hirveä nälkä, mutta en aio sortua. Vettä ja vettä ja vettä. Saa sitten yöllä juosta pissalla! Tuo veden juonti on muuten heikkouteni, en yleensä juo juuri ollenkaan. Tällä dieetillä pitäisi juoda kaksi litraa ja siihen ei lasketa pussikeittojen lientä.
Noiden Nutrilett- tai Easy Diet -pussien lisäksi ravintoterapeutti antoi ohjeeksi lisätä päivään proteiinia. Syön siis kaksi annosta jotain näistä:
- maitorahka
- raejuusto
- keitetty kala, liha tai broileri
- leikkeleet
- kananmuna
- lihahyytelö
Määrät on kyllä mahdottoman pieniä, ei niillä paljon vatsaa täytetä. Ideana onkin siis turvata proteiinien saanti. En tiedä, onko tämä uusi ohje, vain Tyksin ohje, vai vain minulle tarkoitettu. Kaikki eivät ole saaneet "lupaa" näihin. Ei tuttavanikaan, joka on leikattu samassa paikassa vuosi sitten.
Sen lisäksi, että nyt on hirveä nälkä, on myös hirveä päänsärky, joka alkoi jo eilen illalla. Se voi siis johtua etukäteisjännityksestä tai sitten aivan muusta - sukkien liiallisesta neulomisesta.
Taidan sittenkin juoda yhden kylmän pussikeiton ja menen heti nukkumaan. Eipä sitä tässä kunnossa mitään viitsi yrittääkään.
maanantai 16. joulukuuta 2013
tiistai 10. joulukuuta 2013
Yksi asia unohtui kertoa
Muistaakseni en maininnut tätä kertoessani leikkaukseen valmistautumisesta. Anestesialääkärin luona käydessäni hän mainitsi, että hampaiden kunto on leikkausta ajatellen tärkeää. Kurkkasi nopeasti suuhunkin.
Viikko ennen leikkausta pitää hampaat pestä viisi kertaa päivässä.
Steriiliksi suuta et millään saa, mutta näin pesten yritetään välttää se, ettei bakteereja kulkeutuisi, kun suuhunkin kuulemma jotain "kappaleita" laitetaan.
Voin vain kuvitella, miltä tuntuu viisi kertaa päivässä pestä hampaita, kun ei mitään ole syönyt. Yöks jo valmiiksi. Mutta mitä sitä ei ihminen tekisi hyvinvointinsa eteen!
Viikko ennen leikkausta pitää hampaat pestä viisi kertaa päivässä.
Steriiliksi suuta et millään saa, mutta näin pesten yritetään välttää se, ettei bakteereja kulkeutuisi, kun suuhunkin kuulemma jotain "kappaleita" laitetaan.
Voin vain kuvitella, miltä tuntuu viisi kertaa päivässä pestä hampaita, kun ei mitään ole syönyt. Yöks jo valmiiksi. Mutta mitä sitä ei ihminen tekisi hyvinvointinsa eteen!
keskiviikko 4. joulukuuta 2013
Pre-operatiivinen käynti
Kävin tänään pre-operaatiokäynnillä leikkavalla osastolla. Huoneessa oli kaksi naisihmistä puettuina samanlaisiin asuihin. Kysyin, ovatko he molemmat hoitajia. Kysyin siksi, että viimeksi vasta keskustelun aikana ymmärsin juttelevani kirurgin - eikä hoitajan - kanssa. No toinen näistäkin oli anestesialääkäri!
Eipä tuo käynti oikeastaan mitään uutta tuonut. Painon olin saanut muutaman päivän puolipaastolla putoamaan kilon verran. Verenpaineet huiteli miten sattuu - alapainekin yli sadan. Mitäs mittaavat ilman huilaamista...toisaalta se antaa oikean kuvan todellisesta elämästä.
Anestesialääkäri kertoi nukutuksesta ja kerrattiin lääkitykseni. Kyselin komplikaatioista, joita kuulemma ei ole pitkään aikaan ollutkaan. Tyksissä tekevät 2-3 laihdutusleikkausta viikossa. Yllättävän vähän. Vain yhtenä päivänä keskittyvät niihin.
Huominen käynti toisessa yksikössä, myös hoitajan luona, peruutettiin turhana. Seuraavaksi käyn vielä kerran laboratoriokokeissa 11.12 ja sitten aloitan enen, ilmeisesti 14.joulukuuta, jotta se kuukausi tulee täyteen. Paitsi että maanantaina on aina "paras" aloittaa, joten 16.12 alkakoon. Silti tulee 4 viikkoa syötyä pussikeittoja. Yök jo valmiiksi!
Päivä päivältä se uusi hoikka tulevaisuus lähenee....
Paksukainen
Eipä tuo käynti oikeastaan mitään uutta tuonut. Painon olin saanut muutaman päivän puolipaastolla putoamaan kilon verran. Verenpaineet huiteli miten sattuu - alapainekin yli sadan. Mitäs mittaavat ilman huilaamista...toisaalta se antaa oikean kuvan todellisesta elämästä.
Anestesialääkäri kertoi nukutuksesta ja kerrattiin lääkitykseni. Kyselin komplikaatioista, joita kuulemma ei ole pitkään aikaan ollutkaan. Tyksissä tekevät 2-3 laihdutusleikkausta viikossa. Yllättävän vähän. Vain yhtenä päivänä keskittyvät niihin.
Huominen käynti toisessa yksikössä, myös hoitajan luona, peruutettiin turhana. Seuraavaksi käyn vielä kerran laboratoriokokeissa 11.12 ja sitten aloitan enen, ilmeisesti 14.joulukuuta, jotta se kuukausi tulee täyteen. Paitsi että maanantaina on aina "paras" aloittaa, joten 16.12 alkakoon. Silti tulee 4 viikkoa syötyä pussikeittoja. Yök jo valmiiksi!
Päivä päivältä se uusi hoikka tulevaisuus lähenee....
Paksukainen
tiistai 3. joulukuuta 2013
Kohta alkaa tapahtua!
Jännittää päivä päivältä hiukan enemmän. Jos asiaa alkaa ajatella.
Meinasin taas missata laboratoriokokeet, mutta soitettuani sairaalaan sain tietää, että vielä kerkiää. Kävin maanantaina kokeissa ja sekä keskiviikkona että torstaina on käynti hoitajan luona. Keskiviikkona on operaatiota edeltävä käynti osastolla ja torstaina mittaukset toisella hoitajalla. En ole varma, onko tämä näin tarkoitettu ja välttämätöntä, mutta menen minne käsketään.
Muistan, kun ystäväni oli tässä samassa vaiheessa. Ihmettelin ihan hirveesti, että miksei se saa painoaan putoamaan, vaikka noin tärkeä vaihe on menossa. Nyt voin vain nöyrästi todeta, ettei se niinkään - eikä ollenkaan - helppoa ole, vaikka olisi mikä pakko takana.
En ole kilon kiloa saanut putoamaan. Toki tilanteenikin on muuttunut. Odottelin työn loppumista, että saisin keskittyä täysillä itseeni, kuntoiluun ja kaikenpuoliseen hoitamiseen. Nyt kuitenkin työ on jatkunut ja ehkä entistä stressaavampana, joten en ole "pystynyt" keskittymään itseni huomioimiseen.
Nämä muutamat päivät siis vain varmistan, että kiloja ei ole yhtään tullut LISÄÄ. Uskoakseni vaaka näyttää sielläkin aivan samaa lukemaa kuin muutama kuukausi sitten. Silloinhan hoitaja uhkaili, että yhtään ei saa tulla lisää, muutoin on leikkaus vaakalaudalla.
Koska leikkauspäivä on 14.1. joudun juuri joulun ajan olemaan pussikeitoilla eli enellä. Tähän saumaan sattuu kaksi hankalaa päivää. Kaksi juhlaa, johon minut on kutsuttu. En millään kehtaisi jäädä pois ja jos osallistun, en millään kehtaa olla syömättä/juomatta. Kyselin tuolla fb-ryhmässä toisten kokemusta tällaisesta ja ainakin pari ihmistä jo kertoi, että kyllä he ovat pitäneet jopa kaksi "vapaapäivää" pakon edessä. Kuulemma ravitsemusterapeuttikin on siihen antanut luvan. Ketoosi siinä kyllä katkeaa, muttei kuulemma sen vaarallisempaa tapahdu.
Siinä vaan pitää pitää varansa, että välittömästi palaa ruotuun, ettei jää tauko päälle. Noh, näin tärkeässä asiassa luulisi tarmoa löytyvän. Luulisi.
Kerron loppuviikosta enemmän, mitä noilla käynneillä ilmeni. Nyt jatkan tällaista puolipaastoa.
Yhtä paksu Paksukainen edelleen
Meinasin taas missata laboratoriokokeet, mutta soitettuani sairaalaan sain tietää, että vielä kerkiää. Kävin maanantaina kokeissa ja sekä keskiviikkona että torstaina on käynti hoitajan luona. Keskiviikkona on operaatiota edeltävä käynti osastolla ja torstaina mittaukset toisella hoitajalla. En ole varma, onko tämä näin tarkoitettu ja välttämätöntä, mutta menen minne käsketään.
Muistan, kun ystäväni oli tässä samassa vaiheessa. Ihmettelin ihan hirveesti, että miksei se saa painoaan putoamaan, vaikka noin tärkeä vaihe on menossa. Nyt voin vain nöyrästi todeta, ettei se niinkään - eikä ollenkaan - helppoa ole, vaikka olisi mikä pakko takana.
En ole kilon kiloa saanut putoamaan. Toki tilanteenikin on muuttunut. Odottelin työn loppumista, että saisin keskittyä täysillä itseeni, kuntoiluun ja kaikenpuoliseen hoitamiseen. Nyt kuitenkin työ on jatkunut ja ehkä entistä stressaavampana, joten en ole "pystynyt" keskittymään itseni huomioimiseen.
Nämä muutamat päivät siis vain varmistan, että kiloja ei ole yhtään tullut LISÄÄ. Uskoakseni vaaka näyttää sielläkin aivan samaa lukemaa kuin muutama kuukausi sitten. Silloinhan hoitaja uhkaili, että yhtään ei saa tulla lisää, muutoin on leikkaus vaakalaudalla.
Koska leikkauspäivä on 14.1. joudun juuri joulun ajan olemaan pussikeitoilla eli enellä. Tähän saumaan sattuu kaksi hankalaa päivää. Kaksi juhlaa, johon minut on kutsuttu. En millään kehtaisi jäädä pois ja jos osallistun, en millään kehtaa olla syömättä/juomatta. Kyselin tuolla fb-ryhmässä toisten kokemusta tällaisesta ja ainakin pari ihmistä jo kertoi, että kyllä he ovat pitäneet jopa kaksi "vapaapäivää" pakon edessä. Kuulemma ravitsemusterapeuttikin on siihen antanut luvan. Ketoosi siinä kyllä katkeaa, muttei kuulemma sen vaarallisempaa tapahdu.
Siinä vaan pitää pitää varansa, että välittömästi palaa ruotuun, ettei jää tauko päälle. Noh, näin tärkeässä asiassa luulisi tarmoa löytyvän. Luulisi.
Kerron loppuviikosta enemmän, mitä noilla käynneillä ilmeni. Nyt jatkan tällaista puolipaastoa.
Yhtä paksu Paksukainen edelleen
sunnuntai 13. lokakuuta 2013
Junnaa ja junnaaa
Tällä viikolla soitti lääkäri verikokeen tuloksista.
Edelleenkään ei D-vitamiinitasoa ole saatu nousemaan. Ei, vaikka sain sen ison tujauksen nestemäistä. Nyt jatkan pillerin syömistä 2 tablettia voimakkampaa, eli yhteensä 200 mikrogrammaa päivässä.
Magnesiumkin oli alakantissa, vaikka olen syönytkin jo yli annetun ohjeen. Nyt jatkan sillä, eli 2 tablettia sitäkin päivässä. Yhteensä 500 mimkrogrammaa olisi tavoite.
Thyroxin oli sentään noussut tarvittavalle tasolle ja se jatkuu entisellään.
Ei osannut tämä lääkäri ainakaan sanoa mitään syytä, miksi nuo arvot eivät nouse, vaikka olen huolellisesti ottanut joka päivä määrätyt annokset. Näillä kuitenkin jatketaan ja parin kuukauden päästä - eli ennen leikkausta - otetaan vielä uudet kokeet.
Ruokavalioni on sellaista puolihuolimatonta. Olen huomattavasti vähentänyt annoksia ja makean syöntiä, mutta välillä kyllä herkuttelenkin. Eikä näytä paino yhtään laskevan - no ei tietenkään - ei se ajattelemalla ja toivomalla laske. Vielä pitäisi olla huolellisempi. Ilmeisesti täytyy jättää iltasyöminen aivan kokonaan pois. Jos päättäisi, ettei klo 20 jälkeen söisi yhtään mitään. Huomisesta alkaen. Hmh.
Sen verran olen tulevaisuuteen katsonut, eli siihen aikaan, KUN OLEN JO LAIHTUNUT, että en enää osta isoja vaatteita. Leikkaukseen ei ole kuin muutama kuukausi ja tuo aika menee hurahtamalla ohi. Sen jälkeen saan alkaa pienentää vaatteitani. Mikähän olisi uusi kokonumero?
Mites teidän projektit etenee? Löytyykö kokemuksia sleeve-leikkauksen jälkeisestä elämästä?
Paksu - edelleen.
Edelleenkään ei D-vitamiinitasoa ole saatu nousemaan. Ei, vaikka sain sen ison tujauksen nestemäistä. Nyt jatkan pillerin syömistä 2 tablettia voimakkampaa, eli yhteensä 200 mikrogrammaa päivässä.
Magnesiumkin oli alakantissa, vaikka olen syönytkin jo yli annetun ohjeen. Nyt jatkan sillä, eli 2 tablettia sitäkin päivässä. Yhteensä 500 mimkrogrammaa olisi tavoite.
Thyroxin oli sentään noussut tarvittavalle tasolle ja se jatkuu entisellään.
Ei osannut tämä lääkäri ainakaan sanoa mitään syytä, miksi nuo arvot eivät nouse, vaikka olen huolellisesti ottanut joka päivä määrätyt annokset. Näillä kuitenkin jatketaan ja parin kuukauden päästä - eli ennen leikkausta - otetaan vielä uudet kokeet.
Ruokavalioni on sellaista puolihuolimatonta. Olen huomattavasti vähentänyt annoksia ja makean syöntiä, mutta välillä kyllä herkuttelenkin. Eikä näytä paino yhtään laskevan - no ei tietenkään - ei se ajattelemalla ja toivomalla laske. Vielä pitäisi olla huolellisempi. Ilmeisesti täytyy jättää iltasyöminen aivan kokonaan pois. Jos päättäisi, ettei klo 20 jälkeen söisi yhtään mitään. Huomisesta alkaen. Hmh.
Sen verran olen tulevaisuuteen katsonut, eli siihen aikaan, KUN OLEN JO LAIHTUNUT, että en enää osta isoja vaatteita. Leikkaukseen ei ole kuin muutama kuukausi ja tuo aika menee hurahtamalla ohi. Sen jälkeen saan alkaa pienentää vaatteitani. Mikähän olisi uusi kokonumero?
Mites teidän projektit etenee? Löytyykö kokemuksia sleeve-leikkauksen jälkeisestä elämästä?
Paksu - edelleen.
maanantai 23. syyskuuta 2013
Konkretiaa
Tänään tuli kaksi kirjettä Tyksistä. Toisessa oli leikkauspäivä ja toisessa päivämäärä hoitajan luo.
Nyt se alkaa tuntua todelliselta! Joulunvietto on lukkoonlyöty syömisten suhteen - se on pelkkää pussikeittoa. Onkohan kehitelty joulukeittoa? Miltäs sen pitäisi maistua - kinkulta, lipeäkalalta, lanttulaatikolta...?
Leikkaus tapahtuu 14.1.2014. Sitä ennen, jo 4.12. menen käymään vuodeostastolla hoitajan juttusilla. Viikkoa ennen tuota päivää käyn laboratoriossa.
Aikas jännää.
Nyt se alkaa tuntua todelliselta! Joulunvietto on lukkoonlyöty syömisten suhteen - se on pelkkää pussikeittoa. Onkohan kehitelty joulukeittoa? Miltäs sen pitäisi maistua - kinkulta, lipeäkalalta, lanttulaatikolta...?
Leikkaus tapahtuu 14.1.2014. Sitä ennen, jo 4.12. menen käymään vuodeostastolla hoitajan juttusilla. Viikkoa ennen tuota päivää käyn laboratoriossa.
Aikas jännää.
perjantai 20. syyskuuta 2013
Selkenevää
Nyt on leikkausasia edennyt yhden askeleen verran eteenpäin.

Tällä viikolla olin sovitulla käynnillä Tyksin Raision sairaalassa. Olin siellä ensimmäistä kertaa ja sain oikein hyvän kuvan. Hoitajat tervehtivät käytävillä ja jos olivat kanssani tekemisissä, esittelivät itsensä. En ole koskaan ennen törmännyt vastaavaan. Sen sijaan se lääkäri, jota luulin hoitajaksi, ei esitellyt itseään.
No mutta, aloitetaan alusta. Hermoilin koko viikon tuota käyntiä. Yritin viime hetkillä saada painoa putoamaan vain todetakseni, etten pysty. Eihän se nyt yhtäkkiä mihinkään laske! Kovasti minulle oli teroitettu, että paino EI SAA MISSÄÄN VAIHEESSA NOUSTA, TAI JOUDUT POIS JONOSTA.

Tämän jälkeen odottelin kutsua tähystykseen. Sain kuin sainkin mieltäni skarpattua, ettei paniikki iskenyt. Rauhoitin itseäni toteamalla, että enää en pysty mitään muuttamaan, jos en pääse leikkaukseen, sitten en pääse. Pienen puolustuspuheen kylläkin valmistelin.
Sitten tuli kutsu tähystyshuoneeseen. Minut otti vastaan naislääkäri, jota siis ensin luulin hoitajaksi. Oikein miellyttävä ihminen, joka selitti asiat ymmärrettävästi ja ystävällisesti. Kävimme läpi leikkaukseen liittyvät riskit ja sen, miten tärkeää laihduttamienn ENNEN LEIKKAUSTA on. Kerroin omasta tilanteestani, mm. siitä, että nyt syksyllä minulla on enemmän aikaa itselleni ja aloitankin oikein oman kunnon kohottamisen.
Kerroin lääkärille, että olen noin 20 vuotta sitten ollut vastaavassa ja silloin päätin, ettei kukaan eikä mikään saa minua elävänä ja vapaaehtoisesti uudestaan samaan toimenpiteeseen. Lääkäri lohdutti että tuossa ajassa on jo välineetkin kehittyneet ja että koko toimenpide kestää vain 5 minuuttia. Se muuten rauhoittikin kummasti. Sitten tehtiin varsinainen toimenpide.
Hoitaja vierelläni oli oikein mukava ja rauhoittava. Hän kertoi, mitä tekee ja samoin myös lääkäri. Hoitaja muistutti aina välillä vetämään keuhkot täyteen ilmaan, olemaan hetki hengittämättä ja sitten hitaasti uloshengittämään. Sitä olisi kannattanut harjoitella, ei se oikein siinä yhtäkkiä onnistunut.
Ihan hirveää oli. Mutta onneksi niin vähän aikaa. Koko ajan oksetti ja röyhtäytti mielettömästi. Kolme seuraavaa päivää oli yläkroppa kipeä siitä oksentamisrefleksistä. Yhtään ei sattunut mutta se oksentamisen tarve/tunne on erittäin epämiellyttävä.
Kaikki näytti kuulemma hyvältä. Lääkäri totesi saman minkä toinen lääkäri silloin 20 vuotta sitten. Lievä palleatyrä, josta minulle ei kuitenkaan ole mitään oireita. Moneen kertaan lääkäri kysyi, etteikö minulla todellakaan ole närästystä, enkö syö Samarinia? Kerroin, ettei ole ja Samariniakin tarvitsen vain joskus jouluna.

Toimenpiteen jälkeen istuimme keskustelemaan. Lääkäri kertoi kahdesta eri menetelmästä:
1) ohitusleikkaus
2) sleeve-menetelmä
Ohitusleikkauksesta on pitkän ajan seurantaa olemassa jopa 10 vuodelta, sen sijaan tämä toinen on uusi menetelmä, jonka käyttö on maailmanlaajuisesti kasvanut räjähdysmäisesti, mutta siitä ei ole kuin 3- 5 vuoden seurantatiedot. Tämä lääkäri kuulemma/ymmärtääkseni oikein on juuri tuon tutkimuksen tehnyt. Tätä "kevyempää" sleeve-menetelmää suositellaan, mutta sitä ei voida tehdä, jos potilaalla on refluksitauti eli närästystä.
Ohitusleikkauksen jälkeen joudutaan koko loppuelämä seuraamaan laboratoriotuloksia. Sleeve-menetelmässä niitä ei tarvita. Ohitusleikkauksessa on vaarana taskujen eli tyrän muodostuminen, mitä taas sleevessä ei ole. Ohitusleikkauksessa poistetaan suolta ja siirretään niitä, yhdistetään erilailla. Sen sijaan sleevessä esim. sappitiehyet jäävät ennalleen, joten niitä ja munuaistietyitä voidaan myöhemmin tähystää normaalisti.
Sleeve-leikkauksen jälkeen voidaan tehdä vielä ohitusleikkaus. Joillakin oikein lihavilla (olipa ihanaa kuulla, ettei itse kuulu niihin) tehdään ensin sleeve ja sitten vielä ohitusleikkaus.
Olisin saanut itse valita menetelmän, mutta kun en osannut sitä tehdä, jätin lääkärille valinnan. Hän valitsi Sleeve-menetelmän minulle sopivana. Ymmärtäisin, että se on kevyempi vaihtoehto. Vähemmän komplikaatioriskejä, vähemmän seurantatarvetta ja muutenkin tulevaisuus enemmän entisellään.
Oli erittäin helpottavaa. Nyt olen siis virallisesti jonossa, näinä päivinä pitäisi tulla aika leikkaukseen. Se menee kuulemma tammikuun lopulle. Ensin iloitsin, että saan siis jouluna syödä normaalisti, mutta mutta. Sehän voikin olla, että olen joulun enellä, eli pussikeitoilla!!!!! Mihin menen joulua pakoon, jos näin käy?
Seuraavaksi käyn vielä ravitsemusterapeutilla, laboratoriokokeissa ja tapaan anestesialääkärin. Edelleen on ratkaisematta D-vitamiinin imeytymättömyys. Sitäkin seurataan.
Näillä nyt mennään eteenpäin muutama kuukausi. Ruokailuun pitää kiinnittää vielä enemmän huomiota. Paino pitää saada menemään alaspäin. Harjoittelua, harjoittelua ja harjoittelua!
edelleen Paksu Paksukainen
maanantai 9. syyskuuta 2013
Kyllä, prosessi jatkuu...
Aivan on ollut hiljaiseloa tässä blogissa. Myös tämän kirjoittajan laihdutusrintamalla. Ei kerrassaan mitään uutta. Paitsi sitten tänään.
Olen pitänyt huolta, ettei paino pääsisi nousemaan. Tämähän oli tavoite, ei varsinaista kilotavoitetta. Määrättyä ruokavaliota en ole noudattanut, paitsi että "isoja linjoja" yrittänyt etsiä.... tarkoittaa sitä, että en syö makeisia ollenkaan enkä makeaa kahvileipää määrättömästi. Yritän välttää hiilareita ja kiinnittää huomiota proteiinien saantiin. Iltäsyömiseni olen mielestäni saanut kuriin - en syö hallitsemattomasti, vaan otan esille sen mitä syön ja kaapista ei lisää haeta...
Olen erittäin pettynyt itseeni, kun joudun toteamaan, että laihtuakseni tarvitsen ulkopuolisen tuen tai pikemminkin ulkopuolisen valvonnan. Tämä toteamus vain vahvistaa omaa näkemystäni siitä, että leikkaus on ainoa vaihtoehto minun laihtumisekseni. Ikävä asia, että lääkäreillä voi olla eri käsitys?
Noh, sen lääkärin piti soittaa perjantaina, mutta onneksi soittikin tänään, kun ehdin paremmin keskittyä siihen. Aiheena oli aiemmin otetut verikokeet. B-vitamiinini ei ole vieläkään noussut mainittavasti, eikä ollenkaan vaaditulle tasolle. Vakuuttelin lääkärille, että otan vitamiinia määrätyn määrän (=200mikrogrammaa) päivässä ja ehdottoman säännöllisesti. Se vaan ei riitä.
Nyt lääkäri suunnittelee, miten saadaan onnistumaan tujun kerta-annoksen ottaminen. Se nautitaan suun kautta, mutta poliklinikalla. Kilpirauhasarvot olivat myös alle/yli suositusten. Nyt lisään määrää - 3 kertaa viikossa 2,5 tablettia ja 4 kertaa 2 tablettia. Lisäksi pitää ottaa pelkkä Thyroxin aamulla ja vasta puolen tunnin päästä muut lääkkeet ja ilman muuta syömistä. Näin varmistetaan, ettei mikään lääke hidasta sen imeytymistä.
Lopuksi lääkäri kysyi, miten voin. Hmh. Sanoin, että en hyvin, muttei se johdu tästä tilanteesta. Lisäksi hän oli kiinnostunut, onko paino laskenut. Rehellisesti myönsin, ettei ole. Tähän lääkäri totesi, että jos suunta ei ole alaspäin, heitetään leikkausjonosta pois. Hämmästelin asiaa selittämällä, ettei minulle mitään tavoitetta asetettu. Ei kuulemma tavoitetta, mutta että SUUNTA pitää olla alaspäin.
Saattaapa olla, että näistä veriarvoista johtuen leikkausta ei voida vähään aikaan tehdä. Kahden viikon päästä menen letkun nielentään ja tapaan kirurgin. Tänä aikana pitää nyt olla tarkkana ja saada edes vähän painokäyrää alenemaan.
Olen huomannut lisääntyvää palleavaivaa. Joskus tähystystä tehtäessä minulla todettiin palleatyrä, mutten ottanut sitä sen kummemmin tosissaan, koskei mitään vaivaa ollut ollut. Nyt sen kyllä huomaa. Oikeassa kyljessä ja kylkiluitten alla välillä tuntuu selvästikin, kun joku kuroutuu ja hetken päästä helpottaa. Siitäkin olen ihan hiukan huolissani - voiko tuollainen tulla esteeksi? Tai toisaalta, voidaanko sellainen ehkä korjata samalla? No ei kai...?
Tällaisissa tunnelmissa täällä jatketaan, kylläkin hiukan skarpaten.
edelleen Paksukainen
Olen pitänyt huolta, ettei paino pääsisi nousemaan. Tämähän oli tavoite, ei varsinaista kilotavoitetta. Määrättyä ruokavaliota en ole noudattanut, paitsi että "isoja linjoja" yrittänyt etsiä.... tarkoittaa sitä, että en syö makeisia ollenkaan enkä makeaa kahvileipää määrättömästi. Yritän välttää hiilareita ja kiinnittää huomiota proteiinien saantiin. Iltäsyömiseni olen mielestäni saanut kuriin - en syö hallitsemattomasti, vaan otan esille sen mitä syön ja kaapista ei lisää haeta...
Olen erittäin pettynyt itseeni, kun joudun toteamaan, että laihtuakseni tarvitsen ulkopuolisen tuen tai pikemminkin ulkopuolisen valvonnan. Tämä toteamus vain vahvistaa omaa näkemystäni siitä, että leikkaus on ainoa vaihtoehto minun laihtumisekseni. Ikävä asia, että lääkäreillä voi olla eri käsitys?
Noh, sen lääkärin piti soittaa perjantaina, mutta onneksi soittikin tänään, kun ehdin paremmin keskittyä siihen. Aiheena oli aiemmin otetut verikokeet. B-vitamiinini ei ole vieläkään noussut mainittavasti, eikä ollenkaan vaaditulle tasolle. Vakuuttelin lääkärille, että otan vitamiinia määrätyn määrän (=200mikrogrammaa) päivässä ja ehdottoman säännöllisesti. Se vaan ei riitä.
Nyt lääkäri suunnittelee, miten saadaan onnistumaan tujun kerta-annoksen ottaminen. Se nautitaan suun kautta, mutta poliklinikalla. Kilpirauhasarvot olivat myös alle/yli suositusten. Nyt lisään määrää - 3 kertaa viikossa 2,5 tablettia ja 4 kertaa 2 tablettia. Lisäksi pitää ottaa pelkkä Thyroxin aamulla ja vasta puolen tunnin päästä muut lääkkeet ja ilman muuta syömistä. Näin varmistetaan, ettei mikään lääke hidasta sen imeytymistä.
Lopuksi lääkäri kysyi, miten voin. Hmh. Sanoin, että en hyvin, muttei se johdu tästä tilanteesta. Lisäksi hän oli kiinnostunut, onko paino laskenut. Rehellisesti myönsin, ettei ole. Tähän lääkäri totesi, että jos suunta ei ole alaspäin, heitetään leikkausjonosta pois. Hämmästelin asiaa selittämällä, ettei minulle mitään tavoitetta asetettu. Ei kuulemma tavoitetta, mutta että SUUNTA pitää olla alaspäin.
Saattaapa olla, että näistä veriarvoista johtuen leikkausta ei voida vähään aikaan tehdä. Kahden viikon päästä menen letkun nielentään ja tapaan kirurgin. Tänä aikana pitää nyt olla tarkkana ja saada edes vähän painokäyrää alenemaan.
Olen huomannut lisääntyvää palleavaivaa. Joskus tähystystä tehtäessä minulla todettiin palleatyrä, mutten ottanut sitä sen kummemmin tosissaan, koskei mitään vaivaa ollut ollut. Nyt sen kyllä huomaa. Oikeassa kyljessä ja kylkiluitten alla välillä tuntuu selvästikin, kun joku kuroutuu ja hetken päästä helpottaa. Siitäkin olen ihan hiukan huolissani - voiko tuollainen tulla esteeksi? Tai toisaalta, voidaanko sellainen ehkä korjata samalla? No ei kai...?
Tällaisissa tunnelmissa täällä jatketaan, kylläkin hiukan skarpaten.
edelleen Paksukainen
maanantai 8. heinäkuuta 2013
Seuraavaksi putkea nielemään
Sain kirjeen Tyksistä. Tai oikeastaan kaksikin. Toisessa kerrottiin käynnistäni ravitsemusterapeutin luona, sanotaankohan sitä epikriisiksi. Siinä siis kerrattiin, mitä käynnillä keskustelimme ja mitä on jatkosta päätetty.
Toisessa kirjeessä tuli aika mahalaukun tähystykseen. Se tapahtuu vasta syyskuussa. Ennen sitä tuskin on mitään. Muistan varsin hyvin, miten kamala toimitus tuo letkun nieleminen on. Olen ollut sellaisessa joitain vuosia sitten. Silloin päätin, että kukaan ei saa mua elävänä enää ikinä suostumaan siihen toimenpiteeseen. Mutta eipä tässä auta itku markkinoilla, mentävä on. Olen kuullut, että on mahdollista saada/pyytää jotain puudutusta - toisilla se auttaa, muttei kuulemma kaikilla ollenkaan.
Saattaa olla paras tsempata itseään "minä nielen sen letkun oikein nopeasti". Siis pahintahan siinä on oksennusrefleksi. Tuntuu, että koko ruoanvälityssysteemi kääntyy ylösalaisin ja nousee kurkkuun.
Tärkeä toimenpide tuo kuitenkin on. Siinä tutkitaan mahdollisia leikkauksen esteitä. Jos kaikki kuitenkin sujuu hyvin, eikä mitään kummallisuuksia löydy, seuraavana on vuorossa käynti kirurgin luona. Hän taitaa sitten antaa viimeisen sanan leikkaukseen pääsystä.
Koko tämän ketjun ajan painon on pysyttävä nykyisessä lukemassa, jos se vähänkään nousee, se on pelistä pois armottomasti. Sen sijaan mitään tavoitepudotuspainoa ei enää ole. Toki olisi erittäin viisasta yrittää ja onnistuakin pudottaa koko ajan painoa. Monet ovat saaneet leikkauta odotellessaan yli 20 kiloakin pois. Minulta se ei näytä onnistuvan. Hyvä, jos saan estettyä nousemasta.
Olen erittäin pettynyt itseeni. Heti kun olin käynyt rt:n luona, loppui syömisten tarkkailu. Palasin välittömästi vanhaan syömistapaani. Eli vain ulkopuolisen tarkkailun alaisena pystyn hillitsemään itseni. Jos tiedän, että tietyn ajan päästä on "tarkastus", yritän, mutta heti kun ei kukaan ole antamassa määräyksiä, minä lipeän. Lapsellista. Joku psykologinen ajatusmalli tuossa on takana, mutta kuka sen selvittää ja muuttaa?
Toisessa kirjeessä tuli aika mahalaukun tähystykseen. Se tapahtuu vasta syyskuussa. Ennen sitä tuskin on mitään. Muistan varsin hyvin, miten kamala toimitus tuo letkun nieleminen on. Olen ollut sellaisessa joitain vuosia sitten. Silloin päätin, että kukaan ei saa mua elävänä enää ikinä suostumaan siihen toimenpiteeseen. Mutta eipä tässä auta itku markkinoilla, mentävä on. Olen kuullut, että on mahdollista saada/pyytää jotain puudutusta - toisilla se auttaa, muttei kuulemma kaikilla ollenkaan.
Saattaa olla paras tsempata itseään "minä nielen sen letkun oikein nopeasti". Siis pahintahan siinä on oksennusrefleksi. Tuntuu, että koko ruoanvälityssysteemi kääntyy ylösalaisin ja nousee kurkkuun.
Tärkeä toimenpide tuo kuitenkin on. Siinä tutkitaan mahdollisia leikkauksen esteitä. Jos kaikki kuitenkin sujuu hyvin, eikä mitään kummallisuuksia löydy, seuraavana on vuorossa käynti kirurgin luona. Hän taitaa sitten antaa viimeisen sanan leikkaukseen pääsystä.
Koko tämän ketjun ajan painon on pysyttävä nykyisessä lukemassa, jos se vähänkään nousee, se on pelistä pois armottomasti. Sen sijaan mitään tavoitepudotuspainoa ei enää ole. Toki olisi erittäin viisasta yrittää ja onnistuakin pudottaa koko ajan painoa. Monet ovat saaneet leikkauta odotellessaan yli 20 kiloakin pois. Minulta se ei näytä onnistuvan. Hyvä, jos saan estettyä nousemasta.
Olen erittäin pettynyt itseeni. Heti kun olin käynyt rt:n luona, loppui syömisten tarkkailu. Palasin välittömästi vanhaan syömistapaani. Eli vain ulkopuolisen tarkkailun alaisena pystyn hillitsemään itseni. Jos tiedän, että tietyn ajan päästä on "tarkastus", yritän, mutta heti kun ei kukaan ole antamassa määräyksiä, minä lipeän. Lapsellista. Joku psykologinen ajatusmalli tuossa on takana, mutta kuka sen selvittää ja muuttaa?
keskiviikko 26. kesäkuuta 2013
No nyt!
Tänään oli se pelätty päivä. Kävin Tyksissä ravitsemusterapeutin "tarkastuksessa". Mennessäni tiesin, etten ole tavoitetta saavuttanut. Kuulumiset kerrottuani oli aika käydä vaakalle ja tulos näytti sen, että vain 400g jäi tavoitteesta uupumaan! Tämä ei kuulemma ole kuitenkaan esteenä asian etenemiselle, jipppiiii!
Minulla oli paljon kysymyksiä ja koitan kirjoittaa kaiken tähän ylös, lähinnä muistoksi itselleni. Ruokapäiväkirjani osasin jo itsekin arvioida. Liikaa leipäpainotteisia "aterioita", vääränlainen ateriarytmitys. Kuitenkin sieltä löytyi yksi kelvollinen, jopa esimerkiksi kelpaava päivä. Siinä oli syömiset oikeaan aikaan: aamupala klo 8, töissä lounas (= kahvi) klo 12, välipala (=kahvi) klo 15, päivällinen klo 17.30 ja iltapala klo 22.30, se nyt oli kylläkin vähän liian myöhään.
Eli syömisien välit eivät saa jäädä liian pitkiksi.
Proteiinien määrää pitää lisätä. Sain A4 kuvakollaasin, missä oli proteiinin lähteet ja kuinka paljon mitäkin pitäisi päivittäin syödä. Siitä on kyllä helppo valita ja tarkistaa.
Leivän olenkin jo vaihtanut rukiiseen, mutta vielä pitäisi nuo kahvi-leipä ateriat muuttaa kunnon aterioiksi. Se on itselleni tosi vaikeaa. Vaatisi paljon ennakkovalmisteluja, ottaa eväät mukaan töihin ja tehdä valmiiksi salaattia ym. Mutta minä yritän.
D-vitamiinitaso ei ollut vieläkään noussut riitävästi, nyt alan syödä 200 mikrogrammaa päivittäin. Elokuussa on siitä kontrolli. Kysyinkin, että onko lihavuudella ja D-vitamiinin puutteella jotain yhteyttä, kun tuntuu, että kaikki lihavuusleikkaukseen menevät joutuvat kuurille. Kyllä kuulemma sellaista on havaittavissa, mutta että yleensäkin suomalaisilla on liian alhaiset pitoisuudet. Pitäisi olla vielä enemmän ulkona ja erityisesti auringossa ja tietysti ne omegat auttaisi asiaa. Leikkaukseen menijän niitä ei kuitenkaan pidä alkaa syödä, koska ne joutuu jättämään leikkauksen alla pois. Samoin jotain häikkää oli lisäkilpirauhasarvoissa. Nekin tsekataan elokuulla.
Lihavuusleikattujen facebook-ryhmissä on tullut esille ravintoaine-ENEIly. Kysyin tästä ja kyllä rt kertoi, että sellaista heilläkin on käytössä, mutta ei suositellut sitä minulle. Tässä vaiheessa tätä tavallista ruokavaliota ja sitten kuukausi ennen leikkausta kunnon täydellinen ENE-kuuri. Se käytiinkin nyt tarkkaan läpi. Pussikeittoja ja mitä sitten saa lisäksi syödä. Mausteita, yrttejä, kasviksia ja proteiineja tarkaan määrätty määrä.
Nyt on sitten tilanne se, että rt laittaa minut "putkessa" eteenpäin. Eli lääkärille lähtee tieto, että olen päässyt tarvoitteeseen ja sitten minulle tulee kutsu kirurgille ja mahalaukun tähystykseen. Siihen menee ehkä noin kuukausi. No, kesälomat saattaa kyllä sotkea aikatauluja.... Kysyin, että mitä hän arvioi leikkausaikataulusta, johon vastasi, että puoli vuotta saattaa mennä - hyvässä lykyssä pääsen tämän vuoden puolella.
Kyllä tuntuu helpottavalta.
Mutta. Heti kun ei ole mitään ULKOPUOLISTA KONTROLLIA, tämä tyttö antaa periksi. Tulomatkalla jo poikkesin Hesburgerissa, vaikka niin harvoin siellä koskaankaan käyn. Annoin itselleni luvan kana-ateriaan. Annos on liian iso, eikä se loppuviimein hyvältäkään maistunut! Illan olen muka myös antanut luvan vähän herkutella.
Vaikka rt sanoikin, että nyt ei ole mitään painotavoitetta, tarkoittaa se kuitenkin sitä, että jos kerrankin on paino NOUSSUT, se tietää sitä että lentää kuin leppäkeihäs ulos systeemistä. Että kyllä heti huomenna on palattava ruotuun. Sitten tässä on sellainenkin asia, minkä olin kuullut ja nyt varmistin: Lihavuusleikkauksen hyöty tulee 1/2 - 1 vuoden kuluessa näkyviin. Sitten tulee painonlaskemiseen tasanne ja se voi loppua kokonaankin. Tästä tullaan sellaiseen päätelmään, että
1) jos en saa ennen leikkausta pudotettua painoa, ainoaksi tulokseksi jää se sanotaan nyt vuoden aikana saavutettu pudotus.
2) jos pudottaisin ennen leikkausta reippaasti kokonaistulos olisi paljon parempi.
Eli kyllä nyt kannattaisi laittaa kaikki peliin, että saisi paljon pois jo ennen leikkausta. Se ei missään tapauksessa muuta sitä, että leikkaukseen menen joka tapauksessa. Kyllä tässä tuli tasan selville se, ettei minusta ole laihduttajaksi itsekseni eikä ilman leikkausta.
Vielä tuohon vuoden aikaan, rt muistutteli siitäkin, että leikkauksen pystyy sössimään. Monelle on käynyt niinkin, että sen vuoden pudottamisen jälkeen on tullut tasanne ja sitten on paino lähtenyt jälleen nousemaan. Eli ei se mikään poppakonsti ole kuitenkaan. Siltikin se on itsestä kiinni. Voi kun tuon muistaisi!
Paksu Paksukainen
muutaman kilon kevyempänä ja toivorikkaana
Minulla oli paljon kysymyksiä ja koitan kirjoittaa kaiken tähän ylös, lähinnä muistoksi itselleni. Ruokapäiväkirjani osasin jo itsekin arvioida. Liikaa leipäpainotteisia "aterioita", vääränlainen ateriarytmitys. Kuitenkin sieltä löytyi yksi kelvollinen, jopa esimerkiksi kelpaava päivä. Siinä oli syömiset oikeaan aikaan: aamupala klo 8, töissä lounas (= kahvi) klo 12, välipala (=kahvi) klo 15, päivällinen klo 17.30 ja iltapala klo 22.30, se nyt oli kylläkin vähän liian myöhään.
Eli syömisien välit eivät saa jäädä liian pitkiksi.
Proteiinien määrää pitää lisätä. Sain A4 kuvakollaasin, missä oli proteiinin lähteet ja kuinka paljon mitäkin pitäisi päivittäin syödä. Siitä on kyllä helppo valita ja tarkistaa.
Leivän olenkin jo vaihtanut rukiiseen, mutta vielä pitäisi nuo kahvi-leipä ateriat muuttaa kunnon aterioiksi. Se on itselleni tosi vaikeaa. Vaatisi paljon ennakkovalmisteluja, ottaa eväät mukaan töihin ja tehdä valmiiksi salaattia ym. Mutta minä yritän.
D-vitamiinitaso ei ollut vieläkään noussut riitävästi, nyt alan syödä 200 mikrogrammaa päivittäin. Elokuussa on siitä kontrolli. Kysyinkin, että onko lihavuudella ja D-vitamiinin puutteella jotain yhteyttä, kun tuntuu, että kaikki lihavuusleikkaukseen menevät joutuvat kuurille. Kyllä kuulemma sellaista on havaittavissa, mutta että yleensäkin suomalaisilla on liian alhaiset pitoisuudet. Pitäisi olla vielä enemmän ulkona ja erityisesti auringossa ja tietysti ne omegat auttaisi asiaa. Leikkaukseen menijän niitä ei kuitenkaan pidä alkaa syödä, koska ne joutuu jättämään leikkauksen alla pois. Samoin jotain häikkää oli lisäkilpirauhasarvoissa. Nekin tsekataan elokuulla.
Lihavuusleikattujen facebook-ryhmissä on tullut esille ravintoaine-ENEIly. Kysyin tästä ja kyllä rt kertoi, että sellaista heilläkin on käytössä, mutta ei suositellut sitä minulle. Tässä vaiheessa tätä tavallista ruokavaliota ja sitten kuukausi ennen leikkausta kunnon täydellinen ENE-kuuri. Se käytiinkin nyt tarkkaan läpi. Pussikeittoja ja mitä sitten saa lisäksi syödä. Mausteita, yrttejä, kasviksia ja proteiineja tarkaan määrätty määrä.
Nyt on sitten tilanne se, että rt laittaa minut "putkessa" eteenpäin. Eli lääkärille lähtee tieto, että olen päässyt tarvoitteeseen ja sitten minulle tulee kutsu kirurgille ja mahalaukun tähystykseen. Siihen menee ehkä noin kuukausi. No, kesälomat saattaa kyllä sotkea aikatauluja.... Kysyin, että mitä hän arvioi leikkausaikataulusta, johon vastasi, että puoli vuotta saattaa mennä - hyvässä lykyssä pääsen tämän vuoden puolella.
Kyllä tuntuu helpottavalta.
Mutta. Heti kun ei ole mitään ULKOPUOLISTA KONTROLLIA, tämä tyttö antaa periksi. Tulomatkalla jo poikkesin Hesburgerissa, vaikka niin harvoin siellä koskaankaan käyn. Annoin itselleni luvan kana-ateriaan. Annos on liian iso, eikä se loppuviimein hyvältäkään maistunut! Illan olen muka myös antanut luvan vähän herkutella.
Vaikka rt sanoikin, että nyt ei ole mitään painotavoitetta, tarkoittaa se kuitenkin sitä, että jos kerrankin on paino NOUSSUT, se tietää sitä että lentää kuin leppäkeihäs ulos systeemistä. Että kyllä heti huomenna on palattava ruotuun. Sitten tässä on sellainenkin asia, minkä olin kuullut ja nyt varmistin: Lihavuusleikkauksen hyöty tulee 1/2 - 1 vuoden kuluessa näkyviin. Sitten tulee painonlaskemiseen tasanne ja se voi loppua kokonaankin. Tästä tullaan sellaiseen päätelmään, että
1) jos en saa ennen leikkausta pudotettua painoa, ainoaksi tulokseksi jää se sanotaan nyt vuoden aikana saavutettu pudotus.
2) jos pudottaisin ennen leikkausta reippaasti kokonaistulos olisi paljon parempi.
Eli kyllä nyt kannattaisi laittaa kaikki peliin, että saisi paljon pois jo ennen leikkausta. Se ei missään tapauksessa muuta sitä, että leikkaukseen menen joka tapauksessa. Kyllä tässä tuli tasan selville se, ettei minusta ole laihduttajaksi itsekseni eikä ilman leikkausta.
Vielä tuohon vuoden aikaan, rt muistutteli siitäkin, että leikkauksen pystyy sössimään. Monelle on käynyt niinkin, että sen vuoden pudottamisen jälkeen on tullut tasanne ja sitten on paino lähtenyt jälleen nousemaan. Eli ei se mikään poppakonsti ole kuitenkaan. Siltikin se on itsestä kiinni. Voi kun tuon muistaisi!
Paksu Paksukainen
muutaman kilon kevyempänä ja toivorikkaana
tiistai 25. kesäkuuta 2013
Häpeän
Ei tästä nyt näytä mitään tulevan. Olen ollut ihan hiljaa, kun ei ole ollut muuta kerrottavaa. Netin laihdutusleikattujen ryhmissä olen käynyt tutustumassa toisiin leikkausta miettiviin, odotteleviin ja jo leikattuihin ja heidän kertomuksiinsa. Tietoa on karttunut, mutta ei se ole siirtynyt käytäntöön.
Huomenna on käynti ravitsemusterapeutilla. Kerran jo taas siirsin päivää, joten aikaa on kulunut, mutta arvatkaas vaan - juu ei. En ole päässyt tavoitteeseen! Siltikään, vaikka on ollut aikaa kuinka paljon.
Paljon olen muuttanut syömistäni. Vähentänyt. Huomattavasti kivampi olo, kun vatsa ei ole jatkuvasti täysinäinen ja olo ähky. Juuri lainkaan ei tämä entinen pullahiiri syö makeaa kahvileipää eikä juuri muutenkaan. Karkkia en osta ikinä, ainoastaan jäätelöön sorrun. Aika useinkin.
Ruokapäiväkirjan viideltä päivältä täytin äsken. Siis äsken, viideltä päivältä. Tarkoittaa siis enemmän ja vähemmän keksimistä. Ettei sitäkään sitten voinut tehdä sääntöjen mukaisesti! Kyllä se aikalailla totuudenmukainen silti on, en yrittänyt mitenkään muokata "oikeaksi". Tarkoitushan on oppia, joten samat huomautukset tulee varmasti huomenna kuin aiemminkin.
Hyvät selitykset ovat siis tarpeen huomenna! Saas nähdä kuinka tämän epäonnistuneen ämmän käy....
Huomenna on käynti ravitsemusterapeutilla. Kerran jo taas siirsin päivää, joten aikaa on kulunut, mutta arvatkaas vaan - juu ei. En ole päässyt tavoitteeseen! Siltikään, vaikka on ollut aikaa kuinka paljon.
Paljon olen muuttanut syömistäni. Vähentänyt. Huomattavasti kivampi olo, kun vatsa ei ole jatkuvasti täysinäinen ja olo ähky. Juuri lainkaan ei tämä entinen pullahiiri syö makeaa kahvileipää eikä juuri muutenkaan. Karkkia en osta ikinä, ainoastaan jäätelöön sorrun. Aika useinkin.
Ruokapäiväkirjan viideltä päivältä täytin äsken. Siis äsken, viideltä päivältä. Tarkoittaa siis enemmän ja vähemmän keksimistä. Ettei sitäkään sitten voinut tehdä sääntöjen mukaisesti! Kyllä se aikalailla totuudenmukainen silti on, en yrittänyt mitenkään muokata "oikeaksi". Tarkoitushan on oppia, joten samat huomautukset tulee varmasti huomenna kuin aiemminkin.
Hyvät selitykset ovat siis tarpeen huomenna! Saas nähdä kuinka tämän epäonnistuneen ämmän käy....
perjantai 17. toukokuuta 2013
Junnaa paikallaan...
Joku lukija jo kyseli kommentissaan, että mitä tänne kuuluu... On ihan kiva, että joku edes ihmettelee! Ei kuulu oikein mitään, vaikka joka päivä on ajatuksissa laihduttaminen ja leikkaukseen "valmistautuminen".
Tilanne on se, että 27.5. menen toiselle käynnille ravitsemusterapeutin luo. Tämä siksi, etten ollut viimeksi saanut pudotettua vaadittuja kiloja. Ihan pikkusen vaan jäi vaille, mutta, mutta. Sitäkään vähää en ole saanut pudotettua. Apua! Reilu viikko siis enää aikaa. Tämä on niin just tätä, minua. Siirrän ja siirrän sitä aloittamista, kunnes on liian myöhä.
Hyviä kuulumisia on leikatuilta tuttavilta kuulunut. Puoli vuotta ja -50 kg. Tuollaisten terveisten luulisi kyllä antavan puhtia.
Olen löytänyt muutaman facebook-sivuston laihdutusleikatuille, leikkausta suunnitteleville ja siihen menossa oleville. Joku pieni vastareaktio vielä on päällä, kun en ole oikein perusteellisesti teksteihin perehtynyt. Sivustoilla pyydetään esittäytymään, mitä en ole vielä rohjennut tehdä. Ehkä siksikin on vähän (kummallista kyllä) sellainen olo, ettei olisi oikeutta lukea toisten kuulumisia.
Samaisena päivänä 27.5. menen myös laboratoriokokeisiin toistamiseen, kun ei ole D-vitamiiniarvot nousseet tarpeeksi. Lääkäri soittaa kesäkuun alkupäivinä ja sitten selvinnee leikkauksen jatkotoimenpiteet, mikäli vielä pysyn jonossa. Iiiiiiik!
Että tällaista tänään. Ensi viikko sitten pidetäänkin taas ruokapäiväkirjaa sitä ravittsemusterapeuttia varten. Niin justiin. Häntä varten?
Paksukainen edelleen.
Tilanne on se, että 27.5. menen toiselle käynnille ravitsemusterapeutin luo. Tämä siksi, etten ollut viimeksi saanut pudotettua vaadittuja kiloja. Ihan pikkusen vaan jäi vaille, mutta, mutta. Sitäkään vähää en ole saanut pudotettua. Apua! Reilu viikko siis enää aikaa. Tämä on niin just tätä, minua. Siirrän ja siirrän sitä aloittamista, kunnes on liian myöhä.
Hyviä kuulumisia on leikatuilta tuttavilta kuulunut. Puoli vuotta ja -50 kg. Tuollaisten terveisten luulisi kyllä antavan puhtia.
Olen löytänyt muutaman facebook-sivuston laihdutusleikatuille, leikkausta suunnitteleville ja siihen menossa oleville. Joku pieni vastareaktio vielä on päällä, kun en ole oikein perusteellisesti teksteihin perehtynyt. Sivustoilla pyydetään esittäytymään, mitä en ole vielä rohjennut tehdä. Ehkä siksikin on vähän (kummallista kyllä) sellainen olo, ettei olisi oikeutta lukea toisten kuulumisia.
Samaisena päivänä 27.5. menen myös laboratoriokokeisiin toistamiseen, kun ei ole D-vitamiiniarvot nousseet tarpeeksi. Lääkäri soittaa kesäkuun alkupäivinä ja sitten selvinnee leikkauksen jatkotoimenpiteet, mikäli vielä pysyn jonossa. Iiiiiiik!
Että tällaista tänään. Ensi viikko sitten pidetäänkin taas ruokapäiväkirjaa sitä ravittsemusterapeuttia varten. Niin justiin. Häntä varten?
Paksukainen edelleen.
lauantai 6. huhtikuuta 2013
Käymme yhdessä ain....*
Tänään mieheni kertoi olleensa työterveystarkastuksessa. "Terve kuin pukki" oli sanonut tarkastaja.... Vaikka toisella on selkä niin kipeä, että paljon haittaa normaali arkea. Mutta eihän siinä selkää tutkittukaan. Verikokeita vain.
Kaikki muut veriarvot olivat mieluummin alarajoilla kuin kohollaan, mutta kolesteroli ja sokeri hiukan antoivat aihetta neuvoihin. Sokeri kuulemma lienee kolesterolin aiheuttamaa - näin yritin ymmärtää.
Nyt siis voimme ryhtyä yhdessä ruokaremonttiin! Voin alkaa huomauttaa miehen keksien syömisestä - hänellä on AINA keksipurkki pöydässä vieressään, joskin ottaa vain yhden, mutta joka kahvikupin kanssa! Meetwursti kuuluu vain hänen ruokavalioonsa, sekin saa siis jäädä.
Voileipärasvassa tuleekin hankaluus. Käytämme Oivariini 60 %, joka on minulle sopiva ja suositeltu, mutta mieheni käskettiin alkaa käyttää "miedonpaa". Samoin juustot pitäisi vaihtaa pieniprosenttisiin.
Olen oikein iloinen asioiden saamasta käänteestä! Sanoinkin hänelle, että minun leikkauksenjälkeisen syömisen ohjeet ovat jokaiselle sopivat, joten alkakaamme yhdessä niitä noudattaa. Tietysti hän saa syödä paljon isompia annoksia, mutta kuitenkin....
Mutta. Tullessaan töistä mies oli käynyt torilla, missä myytiin leipomon tuotteita kassikaupalla. Nyt meillä on lähes kymmenen toscapiirakkaa, muutama kuivakakku jne.... koko kassillinen kiellettyjä herkkuja! Aloitamme siis lähipäivinä, jahka nuo on ensin syöty. Ei vaiskaan.
Kaikki muut veriarvot olivat mieluummin alarajoilla kuin kohollaan, mutta kolesteroli ja sokeri hiukan antoivat aihetta neuvoihin. Sokeri kuulemma lienee kolesterolin aiheuttamaa - näin yritin ymmärtää.
Nyt siis voimme ryhtyä yhdessä ruokaremonttiin! Voin alkaa huomauttaa miehen keksien syömisestä - hänellä on AINA keksipurkki pöydässä vieressään, joskin ottaa vain yhden, mutta joka kahvikupin kanssa! Meetwursti kuuluu vain hänen ruokavalioonsa, sekin saa siis jäädä.
Voileipärasvassa tuleekin hankaluus. Käytämme Oivariini 60 %, joka on minulle sopiva ja suositeltu, mutta mieheni käskettiin alkaa käyttää "miedonpaa". Samoin juustot pitäisi vaihtaa pieniprosenttisiin.
Olen oikein iloinen asioiden saamasta käänteestä! Sanoinkin hänelle, että minun leikkauksenjälkeisen syömisen ohjeet ovat jokaiselle sopivat, joten alkakaamme yhdessä niitä noudattaa. Tietysti hän saa syödä paljon isompia annoksia, mutta kuitenkin....
Mutta. Tullessaan töistä mies oli käynyt torilla, missä myytiin leipomon tuotteita kassikaupalla. Nyt meillä on lähes kymmenen toscapiirakkaa, muutama kuivakakku jne.... koko kassillinen kiellettyjä herkkuja! Aloitamme siis lähipäivinä, jahka nuo on ensin syöty. Ei vaiskaan.
tiistai 2. huhtikuuta 2013
Saattoihan sen arvata
Nuorallatanssimista se on tämä painonpudotus!
Tullessani ravitsemusterapeutilta kotiin - olin siis saanut jatkoaikaa - ratkesin syömään. Annoin itselleni luvan "hiukan" poiketa tiukista ohjeistani. Oi, kuinka hyvältä kaikki maistuikaan! Kysyin ystävältäni, joka on hurjan hyvässä vauhdissa laihdutusleikkauksen jälkeisessä painonpudotuksessa, että mitä sitten tekee, jos tuollainen tarve "antaa periksi" tulee? Saako sitten enää koskaan....
Ystäväni kertoi, ettei sellaista tunnetta oikeastaan tule. Mieliteot ovat muuttuneet, tai oikeastaan niitä ei enää ole. Kun kerran mahalaukku on pieni, ei sinne todellakaan mahdu isoa määrää, joten raja tulee hyvin pian vastaan. Sitä odotellessa.
Pääsiäisenä annoin myös periksi. Päätin, että sen rajallisen ajanjakson saan syödä tarkkailematta. Virhe. Virhe. Virhe. En millään meinannut uskaltaa mennä vaa'alle. Kun menin, yllätyin, sillä paino ei ollutkaan noussut. Virhe. Nyt, kun alan taas "pudottamaan painoa" , tulee pettymys, kun vaaka ei näytäkään putoamista. No ei tietenkään, kun se on aina hiukan perässä, eikä ole vielä näyttänyt edes sitä painon nousuakaan...
Nyt olen taas palannut ruotuun. Nuorallatanssi jatkuu.
Paksu Paksukainen
Tullessani ravitsemusterapeutilta kotiin - olin siis saanut jatkoaikaa - ratkesin syömään. Annoin itselleni luvan "hiukan" poiketa tiukista ohjeistani. Oi, kuinka hyvältä kaikki maistuikaan! Kysyin ystävältäni, joka on hurjan hyvässä vauhdissa laihdutusleikkauksen jälkeisessä painonpudotuksessa, että mitä sitten tekee, jos tuollainen tarve "antaa periksi" tulee? Saako sitten enää koskaan....
Ystäväni kertoi, ettei sellaista tunnetta oikeastaan tule. Mieliteot ovat muuttuneet, tai oikeastaan niitä ei enää ole. Kun kerran mahalaukku on pieni, ei sinne todellakaan mahdu isoa määrää, joten raja tulee hyvin pian vastaan. Sitä odotellessa.
Pääsiäisenä annoin myös periksi. Päätin, että sen rajallisen ajanjakson saan syödä tarkkailematta. Virhe. Virhe. Virhe. En millään meinannut uskaltaa mennä vaa'alle. Kun menin, yllätyin, sillä paino ei ollutkaan noussut. Virhe. Nyt, kun alan taas "pudottamaan painoa" , tulee pettymys, kun vaaka ei näytäkään putoamista. No ei tietenkään, kun se on aina hiukan perässä, eikä ole vielä näyttänyt edes sitä painon nousuakaan...
Nyt olen taas palannut ruotuun. Nuorallatanssi jatkuu.
Paksu Paksukainen
lauantai 23. maaliskuuta 2013
Vertaistukea
Jos joku haluaa käydä keskustelua henkilökohtaisemmalla tasolla, olen siihen valmis.
Jos haluat antaa neuvoja, sekin on ihan kivaa.
Minulle voi lähettää sähköpostia osoitteella paksukainen59@gmail.com
Jos haluat antaa neuvoja, sekin on ihan kivaa.
Minulle voi lähettää sähköpostia osoitteella paksukainen59@gmail.com
perjantai 22. maaliskuuta 2013
Huoh!
Kävin tänään sitten vihdoinkin ravitsemusterapeutilla. Nyt piti siis kontrolloida se, olenko päässyt lääkärin määräämään tavoitteeseen ja jos olen, niin sitten etenisin laihdutusleikkauksessa askeleen eteenpäin.
Pelkäsin aikalailla tätä käyntiä. No, tietysti sen tähden, etten ollut saavuttanut tavoitetta. On se kumma! Saadessani tietää montako kiloa pitäisi laihduttaa ajattelin mielessäni - ja taisin kyllä lääkärillekin tokaista, että minähän pudotan kaksi kertaa sen määrän....voi voi. Kun en saanut edes niitä muutamaa kiloa. Neljä sain.
Olin valmistautunut pitämään puolustuspuheenvuoron, mutta ei sitä tarvittu. Olin laatinut paperille "kootut selitykset" ja ne meni näin.
- olen alkanut käydä psykologilla pohtiakseni lihavuuteni syitä ja sitä, miksi en pysty laihduttamaan
- olen lopettanut makean kahvileivän syömisen kokonaan (paitsi sunnuntaisin annan itselleni luvan)
Olen aina luullut, että jos vain jättäisin pullat ja piparit pois se riittäisi laihduttamaan minut.
- olen saanut iltasyömisen hallintaan. Otan esille vain sen määrän ruokaa, mikä on sallittua päivän lehteä lukiessni. En siis syö mitä tahansa miten paljon tahansa.
- olen pyrkinyt muuttamaan ruokailuaikoja tasaisemmin päivän mittaan. Eli otan työpaikalle eväät mukaan. Tämä prosessi on kuitenkin kesken, aivan en ole tavoitteeseen päässyt.
- olen opetellut tekemään viisaita valintoja, esim. leivän ja jugurtin suhteen.
- saalaatin määrä on kasvanut huimasti.
Ravitsemusterapeutti oli kovin tyytyväisen oloinen näihin selityksiini.
Tutkiessaan ruokapäväkirjaani hän myönsi, että ruoka-ajat ovat kohentuneet. Joka päivälle on viisi kellon aikaa ja suunnilleen tasaisesti pitkin päivää. Kuitenkin syöty ruokamäärä painottuu iltaan, mikä täytyy korjata. Hiilihydraatteja syön liikaa, niitä pitää vähentää ja proteiineja lisätä.
Pyysin häneltä vielä mielen vahvistusta tuolle aamupäivän syömisen tärkeydelle. Hän kertoi, että pääosin ylipainon syynä on
-iltasyöminen
-leipäpainotteinen ruokavalio
Eli juuri niinkuin minä. Kun kysyin, että eikö tällä systeemillä sitten ole mahdollista laihtua, hän totesi, ettei ole kuullut kenenkään laihtuvan näin syöden. Kai minun on sitten jälleen kerran todettava se viisaaksi ja annettava periksi.
Keskustelimme vielä tavoitteista ja kysyessäni, mitä minulle nyt tapahtuu hän antoi uuden käyntiajan toukokuulle. Silloin pitää olla aikaisemmin mainittu paino saavutettu SELKEÄSTI. Olin kovin huojentunut, kun olin koko ajan pelännyt, että minut diskataan kokonaan, kun en ole tavoitteeseen päässyt.
Nyt pitää vaan jatkaa sinnikkäästi. Ehkä kannattaa ainakin aika ajoin käyttää kiloklubin taulukkoa ja tarkistaa, että ruokavalio pysyy ruodussa. Pelkkä ruokapäiväkirjan pitäminen paperilla auttaa myös.
Pelkäsin aikalailla tätä käyntiä. No, tietysti sen tähden, etten ollut saavuttanut tavoitetta. On se kumma! Saadessani tietää montako kiloa pitäisi laihduttaa ajattelin mielessäni - ja taisin kyllä lääkärillekin tokaista, että minähän pudotan kaksi kertaa sen määrän....voi voi. Kun en saanut edes niitä muutamaa kiloa. Neljä sain.
Olin valmistautunut pitämään puolustuspuheenvuoron, mutta ei sitä tarvittu. Olin laatinut paperille "kootut selitykset" ja ne meni näin.
- olen alkanut käydä psykologilla pohtiakseni lihavuuteni syitä ja sitä, miksi en pysty laihduttamaan
- olen lopettanut makean kahvileivän syömisen kokonaan (paitsi sunnuntaisin annan itselleni luvan)
Olen aina luullut, että jos vain jättäisin pullat ja piparit pois se riittäisi laihduttamaan minut.
- olen saanut iltasyömisen hallintaan. Otan esille vain sen määrän ruokaa, mikä on sallittua päivän lehteä lukiessni. En siis syö mitä tahansa miten paljon tahansa.
- olen pyrkinyt muuttamaan ruokailuaikoja tasaisemmin päivän mittaan. Eli otan työpaikalle eväät mukaan. Tämä prosessi on kuitenkin kesken, aivan en ole tavoitteeseen päässyt.
- olen opetellut tekemään viisaita valintoja, esim. leivän ja jugurtin suhteen.
- saalaatin määrä on kasvanut huimasti.
Ravitsemusterapeutti oli kovin tyytyväisen oloinen näihin selityksiini.
Tutkiessaan ruokapäväkirjaani hän myönsi, että ruoka-ajat ovat kohentuneet. Joka päivälle on viisi kellon aikaa ja suunnilleen tasaisesti pitkin päivää. Kuitenkin syöty ruokamäärä painottuu iltaan, mikä täytyy korjata. Hiilihydraatteja syön liikaa, niitä pitää vähentää ja proteiineja lisätä.
Pyysin häneltä vielä mielen vahvistusta tuolle aamupäivän syömisen tärkeydelle. Hän kertoi, että pääosin ylipainon syynä on
-iltasyöminen
-leipäpainotteinen ruokavalio
Eli juuri niinkuin minä. Kun kysyin, että eikö tällä systeemillä sitten ole mahdollista laihtua, hän totesi, ettei ole kuullut kenenkään laihtuvan näin syöden. Kai minun on sitten jälleen kerran todettava se viisaaksi ja annettava periksi.
Keskustelimme vielä tavoitteista ja kysyessäni, mitä minulle nyt tapahtuu hän antoi uuden käyntiajan toukokuulle. Silloin pitää olla aikaisemmin mainittu paino saavutettu SELKEÄSTI. Olin kovin huojentunut, kun olin koko ajan pelännyt, että minut diskataan kokonaan, kun en ole tavoitteeseen päässyt.
Nyt pitää vaan jatkaa sinnikkäästi. Ehkä kannattaa ainakin aika ajoin käyttää kiloklubin taulukkoa ja tarkistaa, että ruokavalio pysyy ruodussa. Pelkkä ruokapäiväkirjan pitäminen paperilla auttaa myös.
maanantai 11. maaliskuuta 2013
Taas vähän lisäaikaa
Soitin siis tänään ravitsemusterapeutille, eikä ollut mitään ongelmaa siirtää tämänpäiväistä aikaa. Uusi aika on 22.3. eli nyt on taas vajaa kaksi viikkoa aikaa yrittää päästä tuloksiin.
Kävin tänään psykologilla, tämä oli toinen kerta. Käymme läpi enimmäkseen tätä laihduttamisasiaa. Mikä siinä on niin vaikeaa? Totesimme syömiseni olevan kovin tunnepitoista. En syö elääkseni, eli että ruoka olisi välttämätöntä polttoainetta vaan se on mielihyvän lähde. Miten sen voisi korvata jollain toisella tai toisin sanoen, mitä tyhjiötä täytän syömisellä?
Psykologi piti hyvänä ideana sitä, että kartoittaisin jo aamulla kunkin päivän syömiset. Jos sitten illalla - päivän sanomalehteä lukiessa - tekee kovasti jotain mieli, on helppo tarkistaa, vieläkö on jotain syömättä. Voisihan sitä koittaa. Vaikka tietysti ihanteellista ja ohjeiden mukaista on tasoittaa syöminen koko päivälle.
Kävin tänään psykologilla, tämä oli toinen kerta. Käymme läpi enimmäkseen tätä laihduttamisasiaa. Mikä siinä on niin vaikeaa? Totesimme syömiseni olevan kovin tunnepitoista. En syö elääkseni, eli että ruoka olisi välttämätöntä polttoainetta vaan se on mielihyvän lähde. Miten sen voisi korvata jollain toisella tai toisin sanoen, mitä tyhjiötä täytän syömisellä?
Psykologi piti hyvänä ideana sitä, että kartoittaisin jo aamulla kunkin päivän syömiset. Jos sitten illalla - päivän sanomalehteä lukiessa - tekee kovasti jotain mieli, on helppo tarkistaa, vieläkö on jotain syömättä. Voisihan sitä koittaa. Vaikka tietysti ihanteellista ja ohjeiden mukaista on tasoittaa syöminen koko päivälle.
sunnuntai 10. maaliskuuta 2013
Voihan ravitsemusterapeutti
Minulle määrättiin ravitsemusterapeutille uusintakäynti 3 kk:n päähän ensimmäisestä. Lääkärin sanelun mukaan silloin, jos paino on pudonnut määrätyt 7 prosenttia - vai mitä se prosenttimäärä muuten mahtoi ollakaan? - niin sitten menen uudelleen lääkärille ja etenen jonossa kohti leikkausta. Sitä ei sanottu, mitä sitten tapahtuu, jos tavoite ei ole saavutettu.
Kerran jouduin tuon ravitsemusterapeutin ajan perumaan, kun tavallinen lääkärissäkäynti osui samalle päivälle. Sain uuden ajan 11.3.2013. Hukkasin paperin ja olen koko ajan kuvitellut, että aika on ensi viikon keskiviikolle. Juuri äsken löysin tuon ajan ja nyt olen kauhuissani, mitä teen. Nimittäin maanantaina, kun tuo aika on, minulla on taas terveyskeskusaika aivan samaan aikaan.
Siksi toiseksi, en ole saavuttanut tavoitetta.
Soitan siis maanantaina aamulla aikaisin tuohon ajanvaraukseen ja kysyn, kehtaako tuota aikaa vielä toisen kerran siirtää. Voi nolo. Toisaalta olisin tyytyväinen, jos sitä voisi siirtää. Saattaisin saada jotain painonpudotusta aikaiseksi.
Uskomatonta, miten vaikeaa tämä laihduttaminen on. Puolustelen itseäni sillä, että olen ollut erittäin huonossa kunnossa liikkumisen suhteen. Enimmäkseen istunut. Se taas tarkoittaa sitä, että energiankulutukseni on pudonnut entisestä, joten saisin syödä vähemmän kuin ennen, mutta en siltikään laihtuisi.
Kaikki tämä kyllä vakuuttaa minulle, että leikkaus on minun kohdallani AINUT MAHDOLLISUUS. En kykene omalla tahdonvoimallani saamaan yhtään mitään aikaiseksi!
Niin ja sitten vielä sekin, että tuonne ravitsemusterapeutille pitää ottaa viiden päivän ruokapäiväkirja mukaan. Siitä pitäisi nyt sitten näkyä, miten olen oppinut uusille ruokailutavoille. En ole oppinut, enkä ole edes harjoitellutkaan. Koko aika on mennyt siihen, että olen jollain konstilla yrittänyt saada painoa nopeasti putoamaan. Kyllä olen kyllästynyt itseeni, turhautunut tähän jahkaamiseen ja pettynyt siihen, etten saa itseäni kuriin.
Kerran jouduin tuon ravitsemusterapeutin ajan perumaan, kun tavallinen lääkärissäkäynti osui samalle päivälle. Sain uuden ajan 11.3.2013. Hukkasin paperin ja olen koko ajan kuvitellut, että aika on ensi viikon keskiviikolle. Juuri äsken löysin tuon ajan ja nyt olen kauhuissani, mitä teen. Nimittäin maanantaina, kun tuo aika on, minulla on taas terveyskeskusaika aivan samaan aikaan.
Siksi toiseksi, en ole saavuttanut tavoitetta.
Soitan siis maanantaina aamulla aikaisin tuohon ajanvaraukseen ja kysyn, kehtaako tuota aikaa vielä toisen kerran siirtää. Voi nolo. Toisaalta olisin tyytyväinen, jos sitä voisi siirtää. Saattaisin saada jotain painonpudotusta aikaiseksi.
Uskomatonta, miten vaikeaa tämä laihduttaminen on. Puolustelen itseäni sillä, että olen ollut erittäin huonossa kunnossa liikkumisen suhteen. Enimmäkseen istunut. Se taas tarkoittaa sitä, että energiankulutukseni on pudonnut entisestä, joten saisin syödä vähemmän kuin ennen, mutta en siltikään laihtuisi.
Kaikki tämä kyllä vakuuttaa minulle, että leikkaus on minun kohdallani AINUT MAHDOLLISUUS. En kykene omalla tahdonvoimallani saamaan yhtään mitään aikaiseksi!
Niin ja sitten vielä sekin, että tuonne ravitsemusterapeutille pitää ottaa viiden päivän ruokapäiväkirja mukaan. Siitä pitäisi nyt sitten näkyä, miten olen oppinut uusille ruokailutavoille. En ole oppinut, enkä ole edes harjoitellutkaan. Koko aika on mennyt siihen, että olen jollain konstilla yrittänyt saada painoa nopeasti putoamaan. Kyllä olen kyllästynyt itseeni, turhautunut tähän jahkaamiseen ja pettynyt siihen, etten saa itseäni kuriin.
lauantai 16. helmikuuta 2013
Ja taas aloitus siirtyy....
Kyllä ihminen on sitten kummallinen olio! Pettää itseään. Sain siirrettyä ravitsemusterapeutilla käyntiä maaliskuulle ja nyt minulla ei siis ole taas mitään hätää.
Tämä ravitsemusterapeutilla käynti liittyy laihdutusleikkaukseen valmistautumis-prosessiin. Käynti on toinen ja siellä mietitään, kuinka hyvin olen oppinut/tottunut uusiin ruokailutapoihin ja ovatko ne ylipäätään muuttuneet. Viisi päivää ennen käyntiä aloitan ruokapäiväkirjan pitämisen.
Koska minulle tuli kiirus, piti ottaa pikapyrähdys. Valitsin Nutrilett-kuurin, mutta sovellettuna. Olen tosi paljon vähentänyt syömistä, mutta nyt näyttää pahalta. Mieheni kysyi viikonlopun ruokaostoksia suunnitellessaan, että "mites se sun syöminen?". Voi vitsi, loppujen lopuksi sanoin, että syön ihan tavallisesti. Ei olis pitänyt!
Tänään söin siis normaalin ruoan ja kahvin kanssa oikein kahvileipää ja ------suklaakeksejä ja nimenomaan monikossa.
Sen sijaan olen ihan tyytyväinen iltasyömisiini. Keskustelen itseni kanssa, tai oikeastaan komentelen itseäni. Viisas minä kertoo ahmimisminälle, että "olet jo syönyt ihan tarpeeksi, eikä sulla ole enää yhtään nälkä, eihän? Et siis syö enää, koitapa, pystytkö hillitsemään itsesi. Jos et pysty, niin silloin joudumme yhdessä toteamaan, että sinulla todella on ahmimishäiriö".
Tämä keskustelu on auttanut. Olen lopettanut siihen ja vähän ajan päästä todennut, että ihan kylläinen olohan minulla onkin. Ehkäpä sitä pitääkin vain tottua pieniin askeliin ja toivoa, että muutos on kuitenkin oikean suuntainen.
Viikonlopun siis syön normaalia ruokaa, hillitsen syömisen määrää ja yritän välttää makeita. Maanantaina palaan taas Nurtrilett-dieetin pariin. Mites te, jotka olette sitä harrastaneet, oletteko syöneet samalla leipää? Onko se suureksi haitaksi? Toisaalta Nutrilettiahan voi käyttää myös korvaamaan vain osan päivän aterioista pussikeitoilla...
Näin tänään
Paksukainen, joka on vain ihan vähän saanut kiloja karistettua...ehkä kaksi, ehkä kolme...
Tämä ravitsemusterapeutilla käynti liittyy laihdutusleikkaukseen valmistautumis-prosessiin. Käynti on toinen ja siellä mietitään, kuinka hyvin olen oppinut/tottunut uusiin ruokailutapoihin ja ovatko ne ylipäätään muuttuneet. Viisi päivää ennen käyntiä aloitan ruokapäiväkirjan pitämisen.
Koska minulle tuli kiirus, piti ottaa pikapyrähdys. Valitsin Nutrilett-kuurin, mutta sovellettuna. Olen tosi paljon vähentänyt syömistä, mutta nyt näyttää pahalta. Mieheni kysyi viikonlopun ruokaostoksia suunnitellessaan, että "mites se sun syöminen?". Voi vitsi, loppujen lopuksi sanoin, että syön ihan tavallisesti. Ei olis pitänyt!
Tänään söin siis normaalin ruoan ja kahvin kanssa oikein kahvileipää ja ------suklaakeksejä ja nimenomaan monikossa.
Sen sijaan olen ihan tyytyväinen iltasyömisiini. Keskustelen itseni kanssa, tai oikeastaan komentelen itseäni. Viisas minä kertoo ahmimisminälle, että "olet jo syönyt ihan tarpeeksi, eikä sulla ole enää yhtään nälkä, eihän? Et siis syö enää, koitapa, pystytkö hillitsemään itsesi. Jos et pysty, niin silloin joudumme yhdessä toteamaan, että sinulla todella on ahmimishäiriö".
Tämä keskustelu on auttanut. Olen lopettanut siihen ja vähän ajan päästä todennut, että ihan kylläinen olohan minulla onkin. Ehkäpä sitä pitääkin vain tottua pieniin askeliin ja toivoa, että muutos on kuitenkin oikean suuntainen.
Viikonlopun siis syön normaalia ruokaa, hillitsen syömisen määrää ja yritän välttää makeita. Maanantaina palaan taas Nurtrilett-dieetin pariin. Mites te, jotka olette sitä harrastaneet, oletteko syöneet samalla leipää? Onko se suureksi haitaksi? Toisaalta Nutrilettiahan voi käyttää myös korvaamaan vain osan päivän aterioista pussikeitoilla...
Näin tänään
Paksukainen, joka on vain ihan vähän saanut kiloja karistettua...ehkä kaksi, ehkä kolme...
sunnuntai 10. helmikuuta 2013
Kiloklubi
Hetken mielijohteesta menin Kiloklubin sivuille. Olen siellä aiemminkin vieraillut ja taas tuli todistetuksi se, että joka kerta aloittaessaan laiduttamisen joutuu aloittamaan entistä isommasta lukemasta, säälittävää!
Viisi kiloa isompi on lukema, mistä nyt aloitan, verrattuna edelliseen kertaan.
Luettelin tämän päivän syömiset ja olin iloinen, että listassa on myös nuo Nutrilett-valmisteet, joten saan ihan oikean tuloksen. Siis tällä dieetillähän en millään saa noita pallukoita oikeanlaisiksi, mutta mielestäni on hyvä seurata kokonaisenergian määrää.
Viisi kiloa isompi on lukema, mistä nyt aloitan, verrattuna edelliseen kertaan.
Luettelin tämän päivän syömiset ja olin iloinen, että listassa on myös nuo Nutrilett-valmisteet, joten saan ihan oikean tuloksen. Siis tällä dieetillähän en millään saa noita pallukoita oikeanlaisiksi, mutta mielestäni on hyvä seurata kokonaisenergian määrää.
Surkeaa elämää
Kyllä on ihmisen elämä surkeaa, kun ei saa syödä!
Ikävä todeta, että noin on mennyt yksipuoliseksi elämän nautinnot...
Olen nyt yrittänyt tätä Nutrausta noudattaa - tai ainakin hyvin vähäkalorista dieettiä. Tänään maistoin uutta ruokaa - marjashakea. Jauhe sekoitetaan kylmään veteen. Ei tuo pahan makuista ollut, muttei niin hyvääkään kuin nuo suolaiset vaihtoehdot.
Joteskin tuntuu, että arkipäivänä tällainen ruoasta kieltäytyminen sujuu paremmin. Työpäivän aikana ei muutenkaan ajattele ruokaa ja illan taas saa jotenkuten kulumaan. Tänään olen ollut hyvin vetämätön ja tuntuu, ettei mikään huvita. No, se ei ole ennenkuulumatonta minun elämässäni, mutta kuitenkin vähän ylikorostunutta. Johtunee siis tästä dieetistä.
Eilen illalla myöhään annoin vähän periksi. Päätin jo etukäteen, että hiukan herkuttelen lukiessani päivän lehteä. Siinä meni muutama nakki, kylmänä. Enkä edes tykkää kylmästä makkarasta! Tuli paha olo ja päätin, ettei se ollut sen väärti! Vaa´alle oli kuitenkin kiva astua, kun viisari heilahtaa koko ajan alemmas. Se mitään heilahda - digitaalisessa vaa´assa...
Aion kyllä sinnikkäästi jatkaa ja päämääränä pidän sitä, että jossain vaiheessa siirryn ihan puhtaaseen Nutrilett-dieettiin. Jätän siis aamuisen voileivän pois. Vai haittaakse?
Ikävä todeta, että noin on mennyt yksipuoliseksi elämän nautinnot...
Olen nyt yrittänyt tätä Nutrausta noudattaa - tai ainakin hyvin vähäkalorista dieettiä. Tänään maistoin uutta ruokaa - marjashakea. Jauhe sekoitetaan kylmään veteen. Ei tuo pahan makuista ollut, muttei niin hyvääkään kuin nuo suolaiset vaihtoehdot.
Joteskin tuntuu, että arkipäivänä tällainen ruoasta kieltäytyminen sujuu paremmin. Työpäivän aikana ei muutenkaan ajattele ruokaa ja illan taas saa jotenkuten kulumaan. Tänään olen ollut hyvin vetämätön ja tuntuu, ettei mikään huvita. No, se ei ole ennenkuulumatonta minun elämässäni, mutta kuitenkin vähän ylikorostunutta. Johtunee siis tästä dieetistä.
Eilen illalla myöhään annoin vähän periksi. Päätin jo etukäteen, että hiukan herkuttelen lukiessani päivän lehteä. Siinä meni muutama nakki, kylmänä. Enkä edes tykkää kylmästä makkarasta! Tuli paha olo ja päätin, ettei se ollut sen väärti! Vaa´alle oli kuitenkin kiva astua, kun viisari heilahtaa koko ajan alemmas. Se mitään heilahda - digitaalisessa vaa´assa...
Aion kyllä sinnikkäästi jatkaa ja päämääränä pidän sitä, että jossain vaiheessa siirryn ihan puhtaaseen Nutrilett-dieettiin. Jätän siis aamuisen voileivän pois. Vai haittaakse?
perjantai 8. helmikuuta 2013
Ei hassumpaa!
Johan tämä sujuu...
Ei ollenkaan oikeaoppista nutrausta eikä ainakaan viisasta laihduttamista, mutta sopii mulle. Koko päivänä ei ole ollut yhtään nälkä, kylmä kylläkin. Minä, joka yleensä hikoan hirveästi, olen viime aikoina yleensäkin ollut viluloinen ja tänään erityisesti. No, vaatetta saa helposti lisättyä.
Aamun aloitin taas klo 8 ottamalla päivän lääkkeet (nyrkillinen) pelkän veden kanssa. Takaisin peiton alle ja kunnollinen herätys ennen kymmentä (!) Keitin kahvia, join kupillisen kevytmaidon kera. Söin piimälimpun siivun (juu, olisi pitänyt olla täysjyvää, mutta ei ollut tarjolla) ja sille sivelin vähän oivariinia. Ei muuta.
Työpaikalla kahdet kahvit ja sen kanssa Nutrilett-patukka puoliksi eli yhteensä yksi kokonainen patukka. Se maistuu tosi hyvältä, suklaata ja karamelli/kinuskia. Töissä ei mitään muuta, ei edes juomaksi. Tiedän, vettä pitäisi juoda paaaaljon enemmän.
Kotiin palatessa kuppi kahvia maidon kera, samanlainen piimälimpun siivu, oivariini ja kaksi siivua juustoa. Ei mitään kevytversiota.
Nyt illalla keitin taas Nutrilett-keiton, tällä kertaa kanaa. Maistui oikeinkin hyvältä. On nuo tuotteet vaan kehittyneet paljon. Viimeksi olen kokeillut n. 20 vuotta sitten ja silloin olivat kyllä tosi pahan makuisia. Merkkiä en kyllä muista.
Mies meillä laittaa ruuan ja myös käy ruokakaupassa. Kyseli tänään, että mites nuo viikonloput syömiset. Kerroin, että "olen omillani" enkä syö "mitään". Lisäsin, että toivon, ettei hän nyt alkaisi juuri jotain mieliruokiani laittaa. Siihen hän tietysti kysymään, että mitäs ne sitten ovat. Ja minä jatkoin, ettei ole kiva ruveta nyt miettimään ja listaamaan mieliruokiaan - vesihän siinä tulisi kielelle ihan turhaan.
Nytkään ei ole nälkä, mutta tietysti jotain tekisi mieli. PIdän kuitenkin pääni kylmänä, enkä enää syö mitään. Jos tämä näin jatkuisikin, niin mikäs tässä olisi ollessa. Luulen kuitenkin, että tässä on kyseessä juurikin se SÄÄSTÖLIEKKI, joten läskit eivät pala, vaikkei kroppa energiaa saakaan.
Ei ollenkaan oikeaoppista nutrausta eikä ainakaan viisasta laihduttamista, mutta sopii mulle. Koko päivänä ei ole ollut yhtään nälkä, kylmä kylläkin. Minä, joka yleensä hikoan hirveästi, olen viime aikoina yleensäkin ollut viluloinen ja tänään erityisesti. No, vaatetta saa helposti lisättyä.
Aamun aloitin taas klo 8 ottamalla päivän lääkkeet (nyrkillinen) pelkän veden kanssa. Takaisin peiton alle ja kunnollinen herätys ennen kymmentä (!) Keitin kahvia, join kupillisen kevytmaidon kera. Söin piimälimpun siivun (juu, olisi pitänyt olla täysjyvää, mutta ei ollut tarjolla) ja sille sivelin vähän oivariinia. Ei muuta.
Työpaikalla kahdet kahvit ja sen kanssa Nutrilett-patukka puoliksi eli yhteensä yksi kokonainen patukka. Se maistuu tosi hyvältä, suklaata ja karamelli/kinuskia. Töissä ei mitään muuta, ei edes juomaksi. Tiedän, vettä pitäisi juoda paaaaljon enemmän.
Kotiin palatessa kuppi kahvia maidon kera, samanlainen piimälimpun siivu, oivariini ja kaksi siivua juustoa. Ei mitään kevytversiota.
Nyt illalla keitin taas Nutrilett-keiton, tällä kertaa kanaa. Maistui oikeinkin hyvältä. On nuo tuotteet vaan kehittyneet paljon. Viimeksi olen kokeillut n. 20 vuotta sitten ja silloin olivat kyllä tosi pahan makuisia. Merkkiä en kyllä muista.
Mies meillä laittaa ruuan ja myös käy ruokakaupassa. Kyseli tänään, että mites nuo viikonloput syömiset. Kerroin, että "olen omillani" enkä syö "mitään". Lisäsin, että toivon, ettei hän nyt alkaisi juuri jotain mieliruokiani laittaa. Siihen hän tietysti kysymään, että mitäs ne sitten ovat. Ja minä jatkoin, ettei ole kiva ruveta nyt miettimään ja listaamaan mieliruokiaan - vesihän siinä tulisi kielelle ihan turhaan.
Nytkään ei ole nälkä, mutta tietysti jotain tekisi mieli. PIdän kuitenkin pääni kylmänä, enkä enää syö mitään. Jos tämä näin jatkuisikin, niin mikäs tässä olisi ollessa. Luulen kuitenkin, että tässä on kyseessä juurikin se SÄÄSTÖLIEKKI, joten läskit eivät pala, vaikkei kroppa energiaa saakaan.
torstai 7. helmikuuta 2013
Ensmäne nutrauspäivä menossa
Aamulla en oikein tiennyt, mitä olisin syönyt. En ollut tarpeeksi hyvin valmistautunut. Aloitin siis suunnitelmista poiketen normaalisti. Join kupin kahvia ja söin puolikkaan sämpylän oivariini-levitteellä.
En ollut myöskään valmiiksi suunnitellut työpaikkalounasta, joten otin kiireessä mukaan sellaisen Nutrilett-patukan. Söin sen puoliksi kahdella kahvitauolla - enkä mitään muuta!
Siinäpä se, päivä menee kyllä ihan hyvin, kun on töissä, on tekemistä eikä ruoka tule oikein edes mieleen. Mutta sitten se alkaa...
Töistä palatessa join TAAS KAHVIA ja söin puolikkaan sämpylän kahden juustoviipaleen kera. Tämän jälkeen tekisi koko ajan mieli jotain. Nyt on saatava poikki tuo mielitekojen tyydyttäminen! Äsken keitin vettä vedenkeittimessä ja valmistin Nutrilett-tomaattikeiton.
Pussillinen keittojauhetta ja 2 dl vettä päälle. Aika kokkareista, joten vaatii kunnollisen vispauksen. Ei hullumman makuista, kyllä siihen varmaan tottuu? Paitsi että voi käydä niinkin, että pian kyllästyy, jollei ole montaa vaihtoehtoa.
Yritän pärjätä tällä, iltalääkkeiden kanssa ehkä saatan juoda mehua.
Tiedän, ei tämä päivä mennyt ollenkaan oikeaoppisesti. Syömiset jäivät aivan alakanttiin. Noita pussijuttuja olisi pitänyt syödä 5 pussillista.. Tähänhän se aika usein kaatuukin: aloittaa liian tiukkana, eikä pysty kuitenkaan sitä pitämään.
Vahingosta viisastuneena, nyt pitäisi suunnitella huominen päivä - mitä syö milloinkin ja varautua tarvittavin välinein. Työpaikalle pitää viedä vedenkeitin, ja sopivat astiat ja vispaimet....
En ollut myöskään valmiiksi suunnitellut työpaikkalounasta, joten otin kiireessä mukaan sellaisen Nutrilett-patukan. Söin sen puoliksi kahdella kahvitauolla - enkä mitään muuta!
Siinäpä se, päivä menee kyllä ihan hyvin, kun on töissä, on tekemistä eikä ruoka tule oikein edes mieleen. Mutta sitten se alkaa...
Töistä palatessa join TAAS KAHVIA ja söin puolikkaan sämpylän kahden juustoviipaleen kera. Tämän jälkeen tekisi koko ajan mieli jotain. Nyt on saatava poikki tuo mielitekojen tyydyttäminen! Äsken keitin vettä vedenkeittimessä ja valmistin Nutrilett-tomaattikeiton.
Yritän pärjätä tällä, iltalääkkeiden kanssa ehkä saatan juoda mehua.
Tiedän, ei tämä päivä mennyt ollenkaan oikeaoppisesti. Syömiset jäivät aivan alakanttiin. Noita pussijuttuja olisi pitänyt syödä 5 pussillista.. Tähänhän se aika usein kaatuukin: aloittaa liian tiukkana, eikä pysty kuitenkaan sitä pitämään.
Vahingosta viisastuneena, nyt pitäisi suunnitella huominen päivä - mitä syö milloinkin ja varautua tarvittavin välinein. Työpaikalle pitää viedä vedenkeitin, ja sopivat astiat ja vispaimet....
Nyt alkaa nutraus!
Kävin ostamassa muutaman Nutrilett- pakkauksen. Yhden päivän olen nyt vain orientoitunut niihin. Ja valmistautunut - syömällä esim. puoli pakettia suklaakeksejä. Juu-uh, paljon viisaampaa olisi varmasti ollut keventää hedelmillä, marjoilla jne... Mutta minä nautin tyyliin "viimeinen illallisnautinto".
Ostin suolaisia keittoja: kanakeittoa ja tomaattikeittoa ja marjapirtelön ja sitten tuollaisen kahvipirtelön vai mikä lie... Näiden oikeiden ruokien lisäksi ostin muutaman tuollaisen välipalasyötävän keksintyyppisen.
En oikein osaa vielä suunnitella, miten jaksotan noiden syömisen. Viisi ateriapussia pitäisi päivässä syödä, mutta korvaako tuollainen patukka sitten aterian? Ajattelin, että otan töihin patukan mukaan, voin sitä mutustella kahvin kanssa. Liemien lämmittämisessä on vähän enemmän valmistelua.
Ihan tarkkaa suunnitelmaa en ole tehnyt, mutta olisiko viikko sopiva aloitus? Tietysti, jos tuo menee hyvin niin varmasti voisi jatkaa pari, kolme viikkoakin. Onkos teillä näistä kokemuksia ja ohjeita annettavaksi?
Kiitos sinulle anonyymi-kommentoija, sait minut ottamaan itseäni niskasta kiinni ja eritoten tuo mainitsemasi tuloksellisuus sai innostumaan!
Toivottavasti entinen Paksukainen?
Ostin suolaisia keittoja: kanakeittoa ja tomaattikeittoa ja marjapirtelön ja sitten tuollaisen kahvipirtelön vai mikä lie... Näiden oikeiden ruokien lisäksi ostin muutaman tuollaisen välipalasyötävän keksintyyppisen.
En oikein osaa vielä suunnitella, miten jaksotan noiden syömisen. Viisi ateriapussia pitäisi päivässä syödä, mutta korvaako tuollainen patukka sitten aterian? Ajattelin, että otan töihin patukan mukaan, voin sitä mutustella kahvin kanssa. Liemien lämmittämisessä on vähän enemmän valmistelua.
Ihan tarkkaa suunnitelmaa en ole tehnyt, mutta olisiko viikko sopiva aloitus? Tietysti, jos tuo menee hyvin niin varmasti voisi jatkaa pari, kolme viikkoakin. Onkos teillä näistä kokemuksia ja ohjeita annettavaksi?
Kiitos sinulle anonyymi-kommentoija, sait minut ottamaan itseäni niskasta kiinni ja eritoten tuo mainitsemasi tuloksellisuus sai innostumaan!
Toivottavasti entinen Paksukainen?
sunnuntai 3. helmikuuta 2013
Mikä minussa on vikana?
Kun lääkäri asetti tavoitteen 10 prosentin painon pudotuksesta, ajattelin mielessäni tuplata sen - niin helppoahan se on! Eikä se olisi ollenkaan mahdotonta ollutkaan, mutta...
Mikä ihme siinä on, ettei aikuinen ihminen saa itseänsä ruotuun?
Olen paljon pohtinut, tutkaillut ajatusmaailmaani ja seuraillut itseäni löytääkseni syyn. Yksi mahdollisuus on luonteenpiirteessäni SIIRTÄÄ ASIAT ETEENPÄIN. Tämä ilmenee monessa asiassa. Tuo pitäisi tehdä, mutta en tee sitä nyt, ehkä huomenna. Huomenna sen tekeminen siirtyy ensi viikolle jne. Jos jollekin asialle on asetettu tavoite, että tänään sen pitää olla valmis, siirrän aloittamista silti. Käyn ensi pikku-päikkäreillä, sitten on kiva virkeänä aloittaa. Päikkäreitten jälkeen juonkin kahvia. Sitten tulee joku muu kivampi homma, siirrän kympinuutisten jälkeen. Yleensä silloin on jo pakko ruveta. Ja sitten se meneekin jo yötöiksi.
Ihan ihmeellistä. Ja vaikka sen kuinka tietää, että työ on joskus TEHTÄVÄ. Miksi ei voisi aloittaa juuri silloin kun tehtävän saa, tai se tulee mieleen?
Voisiko laihduttamisen aloittamisessa olla kyse samasta asiasta? Sitä siirtää ja siirtää ja siirtää. Jos olen saanut päivämäärän, jolloin on esim. punnitus, luulen ehtiväni vielä, vaikka aloittaisinkin ensi viikolla.
Nyt on tällainen tilanne. Ravitsemusterapeutin aika on 13.2. ja tiedän, että silloin punnitaan ja luulen, että tuo tavoite ehkä pitäisi olla jo silloin saavutettuna. Joka tapauksessa, paino ei missään tapauksessa saa olla noussut, sillä silloin tämä koko prosessi keskeytyy - niin minulle on sanottu.
Noooh, nyt kävi niin "onnellisesti", että yksi lääkäriaika sattui sattumaan juuri tuolle päivälle! Voin siis soittaa ja siirtää tuota ravitsemusterapeutin aikaa - ja taas saan lisäaikaa aloittaa...
Nyt kun tätä pohdin, joudun pohtimaan myös sitä, että OLENKO LOPPUJEN LOPUKSI VALMIS koko leikkaukseenkaan? Ehkä en leikkauksen jälkeenkaan pysty pitämään itseäni kurissa? Toisaalta mielessä kummittelee kuulemani tositarina laihdutusleikkaukseen kuolleesta. Ehkä sekin pelottaa ja saa minut siirtämään prosessin etenemistä, alitajuisesti.
Mietin sitäkin vaihtoehtoa, että pyrkisin päästä psykologin juttusille, jotta voisin käsitellä tätä asiaa asiantuntijan kanssa ja saada jonkun vinkin, millä muuttaisin omaa ajatteluani. Muistan jonkun psykologin sanoneen jotenkin siihen tapaan että "aloitat laihduttamisen, kun olet tarpeeksi kyllästynyt liikakiloihisi". Hän oli sitä mieltä, että niin kauan kun en laihduta, koen saavani jotain tyydytystä lihavuudesta. En kyllä ymmärrä tuota ajatusta, mutta...
Tänään olen menossa Tarjoustaloon ostamaan mm. Nutrilet-pakkauksia/pakkauksen. Kokeilen nyt sitäkin vaihtoehtoa. No siis, laihdtusleikkauksen alla, juuri ennen leikkaukseen menemistä, tuollainen kuuri tulee väistämättä eteen, mutta voisin nyt ottaa sellaisen lyhyemmän spurtin. Jospa sen avulla pääsisi alkuun.
Näitä miettii Paksukainen - vielä kahvin ja kääretortun maku suussa.
Mikä ihme siinä on, ettei aikuinen ihminen saa itseänsä ruotuun?
Olen paljon pohtinut, tutkaillut ajatusmaailmaani ja seuraillut itseäni löytääkseni syyn. Yksi mahdollisuus on luonteenpiirteessäni SIIRTÄÄ ASIAT ETEENPÄIN. Tämä ilmenee monessa asiassa. Tuo pitäisi tehdä, mutta en tee sitä nyt, ehkä huomenna. Huomenna sen tekeminen siirtyy ensi viikolle jne. Jos jollekin asialle on asetettu tavoite, että tänään sen pitää olla valmis, siirrän aloittamista silti. Käyn ensi pikku-päikkäreillä, sitten on kiva virkeänä aloittaa. Päikkäreitten jälkeen juonkin kahvia. Sitten tulee joku muu kivampi homma, siirrän kympinuutisten jälkeen. Yleensä silloin on jo pakko ruveta. Ja sitten se meneekin jo yötöiksi.
Ihan ihmeellistä. Ja vaikka sen kuinka tietää, että työ on joskus TEHTÄVÄ. Miksi ei voisi aloittaa juuri silloin kun tehtävän saa, tai se tulee mieleen?
Voisiko laihduttamisen aloittamisessa olla kyse samasta asiasta? Sitä siirtää ja siirtää ja siirtää. Jos olen saanut päivämäärän, jolloin on esim. punnitus, luulen ehtiväni vielä, vaikka aloittaisinkin ensi viikolla.
Nyt on tällainen tilanne. Ravitsemusterapeutin aika on 13.2. ja tiedän, että silloin punnitaan ja luulen, että tuo tavoite ehkä pitäisi olla jo silloin saavutettuna. Joka tapauksessa, paino ei missään tapauksessa saa olla noussut, sillä silloin tämä koko prosessi keskeytyy - niin minulle on sanottu.
Noooh, nyt kävi niin "onnellisesti", että yksi lääkäriaika sattui sattumaan juuri tuolle päivälle! Voin siis soittaa ja siirtää tuota ravitsemusterapeutin aikaa - ja taas saan lisäaikaa aloittaa...
Nyt kun tätä pohdin, joudun pohtimaan myös sitä, että OLENKO LOPPUJEN LOPUKSI VALMIS koko leikkaukseenkaan? Ehkä en leikkauksen jälkeenkaan pysty pitämään itseäni kurissa? Toisaalta mielessä kummittelee kuulemani tositarina laihdutusleikkaukseen kuolleesta. Ehkä sekin pelottaa ja saa minut siirtämään prosessin etenemistä, alitajuisesti.
Mietin sitäkin vaihtoehtoa, että pyrkisin päästä psykologin juttusille, jotta voisin käsitellä tätä asiaa asiantuntijan kanssa ja saada jonkun vinkin, millä muuttaisin omaa ajatteluani. Muistan jonkun psykologin sanoneen jotenkin siihen tapaan että "aloitat laihduttamisen, kun olet tarpeeksi kyllästynyt liikakiloihisi". Hän oli sitä mieltä, että niin kauan kun en laihduta, koen saavani jotain tyydytystä lihavuudesta. En kyllä ymmärrä tuota ajatusta, mutta...
Tänään olen menossa Tarjoustaloon ostamaan mm. Nutrilet-pakkauksia/pakkauksen. Kokeilen nyt sitäkin vaihtoehtoa. No siis, laihdtusleikkauksen alla, juuri ennen leikkaukseen menemistä, tuollainen kuuri tulee väistämättä eteen, mutta voisin nyt ottaa sellaisen lyhyemmän spurtin. Jospa sen avulla pääsisi alkuun.
Näitä miettii Paksukainen - vielä kahvin ja kääretortun maku suussa.
torstai 17. tammikuuta 2013
Liian suuret riskit?
Jokaiseen leikkaukseen liittyy riskejä, toisiin tietysti vielä enemmän...
Käydessäni sisätautilääkärillä ensimmäisen kerran tämän leikkauksen tiimoilta, hän kertoi, että 80 % laihdutusleikkauksista onnistuu. 20 %:ssa toinen puoli on niitä, jotka eivät vain onnistu laihtumaan leikkauksesta huolimatta ja toinen puoli on niitä, joissa tulee komplikaatioita.
Laihdutusleikkauksia ei ole tehtykään vielä montaa vuotta, joten kenenkään tuttavapiiriin tuskin kovin montaa tapausta kuuluu. Itse olen kuullut varmaan alle 10 tapauksesta. Muutama hyvin onnistunut, mutta aika monta kuolemantapaustakin.
Tällä viikolla kuulin taas yhden. Asiakkaani kertoi sisarestaan, joka vajaa vuosi sitten kuoli laihdutusleikkauksen jälkikomplikaatioihin. Ikävää kuultavaa. Siitä huolimatta haluan kuulla näitä erilaisia tarinoita, jotta mennessäni leikkaukseen olen TÄYSIN VARMA että haluan sitä. Riskit huomioiden.
Tottakai tuntuu paljon järkevämmältä laihduttaa ilman leikkausta, johon voi kuolla.
Valitettavasti olen joulun jälkeen taas kerran todennut sen, ettei minusta ole laihduttamaan. Joulu syöminkeineen pilasi kohtalaisesti alkuun lähteneen yrityksen. Nyt on taas tosi vaikea saada kiinni. Vaikka kuinka tiedän, että vajaan kuukauden päästä minulla on aika ravitsemusterapeutille, eikä paino ole saanut siihen mennessä nousta, siltikään en mukamas löydä tarpeeksi motivaatiota aloittaa juuri nyt. Siirrän, siirrän ja siirrän.
Onkohan se leikkaus oikea ratkaisu?
Paksukainen pohtii
Käydessäni sisätautilääkärillä ensimmäisen kerran tämän leikkauksen tiimoilta, hän kertoi, että 80 % laihdutusleikkauksista onnistuu. 20 %:ssa toinen puoli on niitä, jotka eivät vain onnistu laihtumaan leikkauksesta huolimatta ja toinen puoli on niitä, joissa tulee komplikaatioita.
Laihdutusleikkauksia ei ole tehtykään vielä montaa vuotta, joten kenenkään tuttavapiiriin tuskin kovin montaa tapausta kuuluu. Itse olen kuullut varmaan alle 10 tapauksesta. Muutama hyvin onnistunut, mutta aika monta kuolemantapaustakin.
Tällä viikolla kuulin taas yhden. Asiakkaani kertoi sisarestaan, joka vajaa vuosi sitten kuoli laihdutusleikkauksen jälkikomplikaatioihin. Ikävää kuultavaa. Siitä huolimatta haluan kuulla näitä erilaisia tarinoita, jotta mennessäni leikkaukseen olen TÄYSIN VARMA että haluan sitä. Riskit huomioiden.
Tottakai tuntuu paljon järkevämmältä laihduttaa ilman leikkausta, johon voi kuolla.
Valitettavasti olen joulun jälkeen taas kerran todennut sen, ettei minusta ole laihduttamaan. Joulu syöminkeineen pilasi kohtalaisesti alkuun lähteneen yrityksen. Nyt on taas tosi vaikea saada kiinni. Vaikka kuinka tiedän, että vajaan kuukauden päästä minulla on aika ravitsemusterapeutille, eikä paino ole saanut siihen mennessä nousta, siltikään en mukamas löydä tarpeeksi motivaatiota aloittaa juuri nyt. Siirrän, siirrän ja siirrän.
Onkohan se leikkaus oikea ratkaisu?
Paksukainen pohtii
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)