Ruokapäiväkirjan ihme

Seuraava vaihe leikkauksen arvioinnissa on käynti ravitsemusterapeutilla. Sitä varten pitää pitää ruokapäiväkirjaa viideltä päivältä, joista yhden tulee olla lauantai tai sunnuntai.

Olen ennenkin (jonkun toisen pakottamana, en omaksi ilokseni) pitänyt kirjaa syömisistäni. On se vaan kumma, miten tuollainen toimenpide ohjaa syömistä! Eihän sitä nyt kehtaa kirjata ylös kaikkia typeriä syömisiä. Eli sinällään ylöskirjaaminen on jo laihduttavaa.

Aloitin eilen aamulla ja nyt jo vaaka näyttää pienempää lukemaa. Tiedän, ei  se oikeaa LAIHTUMISTA ole, mutta kuitenkin palkitsevaa ja innostavaa. Yritän olla ehdottoman rehellinen, eli kaiken syömäni kirjaan. Makeat olen siis jättänyt pois, ei kahvileipää.

Samalla olen seurannut syömistäni, miksi syön. Miksi avaan jääkaapin oven? Sitten pidän itselleni hiljaisen puheen:" Eihän sinulla ole nälkä. Juuri vasta söit, ei voi olla NÄLKÄ!"  Niin paljon totuttua, turhaa syömistä - tekee vain mieli.

Ensimmäinen osio suoritettu

Nyt on ensimmäinen vaihe suoritettu. Kävin sokerirasituskokeessa.
Tarkoitti siis sitä, että olin syömättä ed. iltana klo 22 alkaen, kun koe tehtiin aamulla klo 8.

Olikin hankala aamu, kun yöllä oli satanut ensi lumen. Autossani oli kesärenkaat, joten varmuuden vuoksi menin terveyskeskukseen taksilla. Lähes joka kerta tulen taksin tilaamisesta kiukkuiseksi. Soitin puoli kahdeksan aikaan taksiasemalla - niin luulin - mutta ilmeisesti puheluni yhdistyikin taksikeskukseen. Siellä otettiin tilaus vastaan ja kysyttiin, saako auton lähettää heti. Sanoin, ettei ihan vielä, aika on tasalta ja olen vielä yöpuvussa. No, sitten se ei kuulemma onnistukaan, pöh! Ennakkotilatessa pitää aikaa olla vähintään tunti. Nyt kun sitä ei jäänyt tuntia, minun pitää laittautua ensin valmiiksi ja sitten soittaa taksi, niin että se saa tulla heti. Minä sitten soittamaan suoraan taksiyrittäjille ja toinen soitto tärppäsi. Valitin hänelle saamaani kohtelua ja tuo yrittäjä hämmästeli kovin, sillä mitään aikarajaa ei kuulemma ole. Voi tilata taksin vaikka 10 minuutin kuluttua tulevaksi. Lupasi lähettää siitä noottia.

Kun kerran oli varattu aika, pääsin heti sisälle laboratorioon. Verta otettiin moneen puteliin, sillä siitä tutkittiin montaa asiaa, joiden tuloksiin kuulemma meneekin monta päivää. Verikokeen jälkeen minulle juotettiin mukillinen jonkinlaista sokerilientä, joka ei ollut pahan makuista. Se piti juoda yhtäkyytiä. Sitten menin käytävälle odottamaan ja 5 minuutin päästä piti juoda määrämitta pelkkää vettä. Liikkua ei saisi.

Tunnin päästä kutsuttiin uuteen  verikokeeseen ja taas siitä tunnin kuluttua kolmanteen. Sitten se tuli valmiiksi. Pissakoe olisi pitänyt ottaa myös, mutta olin unohtanut sen, joten sain purkin kotiin ja 2 putkiloa pitää toimittaa myöhemmin laboratoriolle.

Taksilla kotiin ja koko päivä meni vähän pöhköllä ololla. Mutta se ei varmaankaan johtunut tuosta kokeesta  vaan edellisen päivän työasioista ja liian vähästä nukkumisesta.

Homma jatkuu.....

Alustavat tutkimukset alkavat

Vielä ei siis ole edes varmaa, pääsenkö laihdutusleikkaukseen, mutta alustavat tutkimukset alkavat kuitenkin.
Huomenna menen terveyskeskukseen sokerirasituskokeeseen.

Voit lukea lisätietoa tästä tutkimuksesta:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=snk03093

http://www.terveystalo.com/fi/Palvelut-Imported/TUTKIMUKSET/Sokerirasituskoe/
sanotaan näin:

Glukoosikokeella tutkitaan verensokeritason tilannetta kun epäillään heikentynyttä glukoosin sietoa tai mahdollisesti diabetesta. Paastotilassa veren glukoosi on normaali, ruoasta tuleva sokerilasti on elimistölle liikaa, ja verensokeri nousee liian korkealle. Sokerirasitusokeessa otetaan paastoverinäyte glukoosin määritystä varten, minkä jälkeen nautitaan 75 g glukoosia mehuun sekoitettuna. Kahden tunnin kuluttua otetaan uusi glukoosiverinäyte. Verensokerin nousu kertoo sietokyvyn asteen. Tutkimusta tulee edeltää 12 tunnin paasto. Tutkimustulos valmistuu vuorokauden kuluessa.

Ei ehkä ollut kovin viisasta popsia pussillista hedelmäkarkkeja juuri tänään? Yleensä en edes tuollaiseen sorru, mutta päivä oli poikkeuksellinen - istumista ja odottamista. Vaikuttaakohan tuo huomiseen tulokseen? No, paastoa tässä nyt kuitenkin pidetään puoliyöstä alkaen.

Huonot ruokailutottumukset

Meillä ei "laiteta" kunnon ruokaa kuin viikonloppuisin.

Viikolla juomme kahvia ja syömme leipää. Aamulla, päivällä, töistä tullessa. Leipä on yleensä epäterveellistä, ei ruisleipää, harvoin täysjyvää. Mieluiten jotain piimälimpun tapaista. Leivän päälle oivariinia ja leikkeleitä. No kyllä muutamana päivänä viikossa voi olla jotain ruoan tapaista; paistettua perunaa, makkaraa, maksalaatikkoa, jotain nopeaa....

Tiedän syöväni erittäin epäterveellisesti.

1) en syö säännöllisesti kunnon ruokaa
2) pääsääntöisesti elän kahvilla ja leivällä
3) olen iltasyöppö
4) syyllistyn ainakin melkein ahmimiseen
5) syön paljon makeaa

Aamupäivän voin olla hyvinkin vähäisellä syömisellä, kun olen töissä. Kahvia ja hyvässä (ei kun siis pahimmassa) tapauksessa jotain keksiä. Mutta sitten töistä tullessa taas kahvia ja leipää ja illalla oikein nautiskelen. Kun toiset menee nukkumaan, minä otan päivän lehden ja syön. Riippumatta siitä onko nälkä vai ei. Syöminen voi olla ihan mitä vaan - makkaraa, jäätelöä, viiliä, mutta mieluiten päivällisen salaatin loppu.


Tuo iltasyöminen lähentelee käsittääkseni ahmimista. Syön niin kauan kun lehti kestää tai tulee ähky olo.

En lihoa tavallisella ruoalla, enkä suolaisella syömisellä, vaan nimenomaan makealla. Kahvileipää, pullaa, keksiä, jäätelöä. Karkkia - mieluiten suklaata - syön, jos sitä on tarjolla, mutta kaupasta en lähde vartavasten ostamaan.

Juomiseni rajoittuu lähes täysin tuohon kahviin. Vaikka tiedän terveelliseen syömiseen kuuluvan paljon vettä, en juo. Minua ei janota.

Näillä keinoin olen itseni lihottanut. Vaikka tiedän, miten typerää tuollainen syöminen on, en ole saanut sitä muutettua terveellisemmäksi.

Onko kukaan muu teistä näin typerä?

Menneisyyteni

Syntyessäni olen ollut paksukainen. Olin yliaikainen ja syntymäpainokseni on merkitty huimat 5,9 kg.

Sen sijaan lapsuuteni ja nuoruuteni olin normaalipainoinen. Tottahan sitä teini-iässä koki ajoittain olevansa lihava, mutta näin jälkikäteen ajatellen olin nimenomaan normaali. Pituuteni on noin 170 cm ja ainakin yhdessä vaiheessa muistan painaneeni 63 kg.

 Muistan aina laihduttaneeni. Koko perheeni on laihduttanut aina. Joka maanantain meillä aloitettiin.

Ihan ensimmäiset todelliset yritykset taisin tehdä terveyskeskuksen laihdutusryhmässä. Joku ravitsemusterapeutti sitä veti. Muista ryhmäläisistä minulla ei ole mitään muistoa. Olen säilyttänyt varmaankin kaikki materiaalit, joten tuoltakin ajalta on tallessa kaloritaulukoita ym. Pitääkin kaivaa ne joku päivä esille!

En muista, minkälaisia tuloksia tuolloin sain. Sittemmin olen ollut Painonvartijoissakin. Liikuntavammani vuoksi olen päässyt laitoskuntoutukseen ja yksi tällainen jakso oli painonpudotukseen tähtäävä "ylipainoisten tuki- ja liikuntaelinsairaiden ryhmä". Sitten seurasi erinäisiä yrityksiä vuorotellen terveyskeskuksen laihdutusryhmää ja Painonvartijoita. Muutama kilo meni ja tuli, mitään pysyvää ei niistä jäänyt.

Tosiasia on, että joka kerta aloitin isommasta luvusta. Seuraavalla kerralla painoa oli taas enemmän ja pudottamista enemmän. Laskin kaloreita, punnitsin syömisiä, keräsin pisteitä, mutta mikään ei johtanut pysyvään painonpudotukseen.

Olen käynyt myös psykologin juttusilla lääkärin määräyksestä. Tavoitteena oli löytää jokin tunneperäinen syy ylensyömiseen. Vaikka kuinka ymmärtäisin minkä vuoksi syön, sekään ei ole saanut hillitsemään ruokahaluja.

Merkittävin onnistuminen on noin 20 vuoden takaa, kun laihdutin kaikkiaan n. 20 kg. Se alkoi pussikeittojen syömisellä. Nykyään siitä käytetään nimitystä Erittäin niukkaenerginen dieetti (ENED). Silloin puhuttiin VLCD:stä eli Very low calorie diet . Tämä alkoi työterveyshoitajan aloitteesta ja tapahtui lääkärin valvonnassa. Silloin noita kalliita pussijauheita sai ostaa terveyskeskuksesta edullisemmin. Ostin valtavan määrän eri makuisia keittoja, sekä suolaisia että makeita. Säilyttelin niitä vielä vuosia jälkeenpäin, aina toivoen, että vielä tulevat käyttöön.

Muutaman viikon olin lähestulkoon pelkästään näillä keitoilla ja paino putosikin kivasti. Sitten lääkäri ilmoitti, etten voi pidempään jatkaa, vaan välillä pitää syödä kunnolla. Tuolloin tapahtui jotain ainutkertaista elämässäni - minä hurahdin liikuntaan! Aloin pyöräillä päivittäin. Muistan sen ihanan tunteen, jota liikunta aiheutti minussa. Tulin ajoittain riippuvaiseksi liikkumisesta. Koskaan sen jakson jälkeen tuollaista ei olekaan tapahtunut! Ulkonäköni muuttui ja sain kehuja kaventuneesta olemuksestani.

En muista, miksi tuo laihtuminen päättyi. Tuskin siihen, että olisin ihannepainon saavuttaminen. Joka tapauksessa sen jälkeen paino on noussut, noussut ja noussut. On tullut uusia yrityksiä, kaalikeittodieettejä, Mehiläisen sairaalan dieetti, joka muistuttaa läheisesti Atkinsonin dieettiä, monenmonta yritystä aloittaa huomenna, maanantaina, ensi viikolla.

Nyt tämä Paksukainen on tullut päätepisteeseen.

Onko sinulla ollut samanlaisia kokemuksia? Vai ihan erilainen laihdutushistoria, kerro! Luen mielelläni kommenttisi.

Siitä se ajatus sitten lähti

Laihdutusleikkaus on tullut ensimmäisen kerran mieleeni jo muutama vuosi sitten. Ensin se tuntui hyvin kaukaiselta. Epämiellyttävältäkin mahdollisuus tuntui, sillä olen ollut liian monissa leikkauksissa jo muutenkin.

Juttelin asiasta erään läheiseni kanssa ja hän ihmetteli kovin innostustani. Lähinnä hän perusteli negatiivista suhtautumistaan sillä, että leikkaus on turha. Kyllähän sitä nyt muutenkin voi laihduttaa, kun vaan päättää. "Kuvittele, että mahasi on jo pienennetty ja syö sen mukaan", hän minua opasti. No mutta kun se ei vaan niin toimi.

(Nyttemmin hän on käynyt ko. leikkauksessa)

Nyt tästä taitaa olla pari vuotta aikaa, kun esitin tosissani leikkausidean gynegologilla käydessäni. Sain kuitenkin tyrmäävän vastauksen - olen kuulemma liian hoikka! Höpö, luulen, että asia vaan oli tuolle lääkärille outo. Tuskin on  omassa sairaalassaan edes kuullut kenenkään tehneen lähetettä ko. leikkaukseen.

Seuraavaksi esitin asian terveyskeskuslääkärille muiden asioiden lomassa. Hänellekin se oli outo asia. Konsultoituaan kollegaansa hän kertoi minulle, että kirjoittaa kyllä lähetteen, kunhan ensin näytän kykeneväni laihduttamaan ravitsemusterapeutin avulla. No, asia jäi hiljalleen silleen - arvaat kyllä syyn.

Kuukausi sitten, syyskuussa 2012, otin asian taas esille terveyskeskuksessa käydessäni. Lääkäri oli minun silmissäni nuori tyttö, mutta kovin "innokas" ja tuntui olevan asioista perillä. Paitsi että tämä leikkauslähete oli hänellekin kokematon asia. Hänkin konsultoi kollegojaan ja lupasi laittaa lähetteen menemään Tyksiin. Tarvittiin vain joitain verikokeita.

Tuosta lähetteestä ei mennytkään kuin muutama viikko ja 18.10.2012 sain Tyksistä kirjeen, jossa oli useampi kutsu. Tästä se lähtee liikkeelle - tai sitten ei.....

Ensin menen paikalliseen terveyskeskukseen veri-, virtsa- ja sokerirasituskokeeseen. Aika tähän on jo ensi viikolla.

Sitten minulla on aika Tyksin ravitsemusterapeutille. Sitä varten pitää täytellä kaavakkeita mm. omista ruokatottumuksistaan. Siitä seuraavalla viikolla menen Tyksin sisätautilääkärille LAIHDUTUSLEIKKAUSARVIOTA varten. Ilmeisesti tuo on ensimmäinen vaihe, jossa leikkaus voidaan tyrmätä. Tai siis minullahan se olisi jo toinen kerta. Tottakai tässä vaiheessa toivon, että läpäisen tuon tarkastuksen ja pääsen tässä asiassa eteenpäin.

Seuraavalla kerralla kerron aikaisemmista laihdutuskokemuksistani - ja niitä piisaa....pysyttele siis kanavalla!
PaksuPaksukainen

ps. oikein kovin mielelläni luen kommenttejasi.

Viimeinen oljenkorsi

Kaikki on kokeiltu.

Mikään ei toimi.

Tämä on viimeinen konsti.

Toimiiko se?

Jää nähtäväksi...