Sain kirjeen Tyksistä. Tai oikeastaan kaksikin. Toisessa kerrottiin käynnistäni ravitsemusterapeutin luona, sanotaankohan sitä epikriisiksi. Siinä siis kerrattiin, mitä käynnillä keskustelimme ja mitä on jatkosta päätetty.
Toisessa kirjeessä tuli aika mahalaukun tähystykseen. Se tapahtuu vasta syyskuussa. Ennen sitä tuskin on mitään. Muistan varsin hyvin, miten kamala toimitus tuo letkun nieleminen on. Olen ollut sellaisessa joitain vuosia sitten. Silloin päätin, että kukaan ei saa mua elävänä enää ikinä suostumaan siihen toimenpiteeseen. Mutta eipä tässä auta itku markkinoilla, mentävä on. Olen kuullut, että on mahdollista saada/pyytää jotain puudutusta - toisilla se auttaa, muttei kuulemma kaikilla ollenkaan.
Saattaa olla paras tsempata itseään "minä nielen sen letkun oikein nopeasti". Siis pahintahan siinä on oksennusrefleksi. Tuntuu, että koko ruoanvälityssysteemi kääntyy ylösalaisin ja nousee kurkkuun.
Tärkeä toimenpide tuo kuitenkin on. Siinä tutkitaan mahdollisia leikkauksen esteitä. Jos kaikki kuitenkin sujuu hyvin, eikä mitään kummallisuuksia löydy, seuraavana on vuorossa käynti kirurgin luona. Hän taitaa sitten antaa viimeisen sanan leikkaukseen pääsystä.
Koko tämän ketjun ajan painon on pysyttävä nykyisessä lukemassa, jos se vähänkään nousee, se on pelistä pois armottomasti. Sen sijaan mitään tavoitepudotuspainoa ei enää ole. Toki olisi erittäin viisasta yrittää ja onnistuakin pudottaa koko ajan painoa. Monet ovat saaneet leikkauta odotellessaan yli 20 kiloakin pois. Minulta se ei näytä onnistuvan. Hyvä, jos saan estettyä nousemasta.
Olen erittäin pettynyt itseeni. Heti kun olin käynyt rt:n luona, loppui syömisten tarkkailu. Palasin välittömästi vanhaan syömistapaani. Eli vain ulkopuolisen tarkkailun alaisena pystyn hillitsemään itseni. Jos tiedän, että tietyn ajan päästä on "tarkastus", yritän, mutta heti kun ei kukaan ole antamassa määräyksiä, minä lipeän. Lapsellista. Joku psykologinen ajatusmalli tuossa on takana, mutta kuka sen selvittää ja muuttaa?
Toi tähystys, mä oon siinä pari kertaa käymään. Ensimmäisellä kerralla en ottanu puudutusta, koska mulle sanottiin, että sitten joutuu oottamaan ennen syömään pääsyä. Tammikuussa kävin toisen kerran ja silloin otin puudutteen. Koko tähystyksen ajan tuijotin yhteen pisteeseen ja ainoastaan keskityin hengittämään rauhallisesti, toisin sanoen en kuullut sanaakaan mitä se tähystäjä puhu... mutta toisaalta ei tullu sitä tukehtumisen tunnetta :D
VastaaPoistaMä kanssa yritän täällä saada itseäni ties monettako kertaa ruotuun.. tavoite on kuitenkin saavutettu eli kiloja ei ole tullut ollenkaan lisää, syksyllä olisi mun matkalla edessä kirurgin tapaaminen seuraavaksi.
Tsemppiä sinne.
Eli sinä olet vähän minua edellä, olet tod.näk. leikkauksessa aikaisemmin. Luithan tuon juttuni siitä, että ennen leikkausta kannattaa pudottaa mahdollisimman paljon, jotta kokonaispudotus on tarpeeksi. Kun ehkä vain vuoden verran leikkauksen jälkeen paino putoaa. Tässä minä vaan yritän toisia kiriä, vaikka itse en pysty. Yritystä on kyllä, mutta tulokset liian laihoja! Minä siis tyydyn vain välttämättömään, eli siihen ettei paino nouse, vaikka pitäisi nostaa rimaa paaaaljon korkeammalle.
PoistaHeippa. Mä kävin jo putken nielemässä. Eihän se mieltäylentävää ollut, mutta jotenkin sen sit tsemppas ja kesti. Mä en yhtään tiedä milloin mulla on leikkuri edessä, hoitotakuun puitteissa olis lokakuun puolivälissä viimeistään. Eri shp:ssä mennään eri lailla, näämmä.
VastaaPoistaMä oon kingsize-kokoa, mut oon tässä puolessa vuodessa saanut enellä ja ihan vaan ruokapäiväkirjaa pitämällä saanut 30kg pudotettua. Pudotettavaa on vielä ainakin pari samanmoista könttiä, sittenkään en vielä taida olla normaalipainossa.
Päteekö näihin laihdutusleikkauksiinkin hoitotakuu - niinno, miksei? Mistähän se puolen vuoden laskeminen sitten aloitetaan?
PoistaOnneksi olkoon saavutuksestasi!
Ihmettelen itseäni, miksi en saa painoa putoamaan. Miten pieneksi pitää syöminen leikkauksen jälkeen pudottaa, että paino alenisi...Yhden kilonkin alaspäin saaminen vie aikaa, eikä puhettakaan mistään kymmenistä kiloista. Ihme juttu.
En tiedä onko se miten yksilöllistä, mutta minusta se tähystys ei ollut ollenkaan paha juttu, vähän outoa vain. Ja se on nopeasti ohi, joten älä turhaan jännitä! :)
VastaaPoistaJa sen painon kyllä pitäisi koko ajan laskea leikkausta odotellessa. Tai ainakin niin minulle sanottiin ja kävin muistaakseni kolmen kuukauden välein punnituksessa. Ja kun minun painoni ei kovin hyvin laskenut, niin sitä mietittiin, että suostuvatko leikkaamaan minua ollenkaan. Onneksi sitten suostuivat.
Kovin erilailla antavat määräyksiä eri sairaaloissa. Minulle sanoi rt että nyt ei ole enää mitään painonpudotustavoitetta, kunhan se ei nouse. Mutta on vääjäämätön tosiasia, että nyt olisi syytä saada painoa reippaasti putoamaan ennen leikkausta, sillä ei se leikkauksen jälkeenkään mahdottomia voi pudota. Silti vaan ei putoa!
VastaaPoistaMites sinulla on leikkauksen jälkeen mennyt, paino pudonnut, eikä hankaluuksia? Oletko ollut tyytyväinen?
Minulla piti aina kolmen kuukauden välein olla viisi prosenttia pudonnut, tosin ei ihan onnistunut ja silti pääsin leikkaukseen. Leikkaus on kai teknisestikin helpompi, jos saa painoa pois. Ja nopeammin on sitten tavoitteessaankin. :)
PoistaEkat puoli vuotta putosi ihan hyvin, mutta sitten jämähdin. Kuutisen kiloa olisi matkaa lievään ylipainoon, mutta ei tunnu paino putoavan. :/ Olen tosin toiveikas, että vielä onnistuisin laihtumaan. Jotenkin hassua ajatella näin, mutta kun pidin leikkausta ainoana toivonani koskaan laihtua, niin tuntuu ihan mahdottomalta onnistua laihduttamaan omin avuin vielä lisää, vaikka eihän se tietysti ole.
Ei ole ollut hankaluuksia ja olen kyllä ihan tyytyväinen näihin kadonneihin kolmeenkymmeneen kiloonkin. Mutta kun vielä olen kuitenkin merkittävän ylipainon puolella, niin saisi pudota lisää!