Mikä minussa on vikana?

Kun lääkäri asetti tavoitteen 10 prosentin painon pudotuksesta, ajattelin mielessäni tuplata sen - niin helppoahan se on! Eikä se olisi ollenkaan mahdotonta ollutkaan, mutta...

Mikä ihme siinä on, ettei aikuinen ihminen saa itseänsä ruotuun?

Olen paljon pohtinut, tutkaillut ajatusmaailmaani ja seuraillut itseäni löytääkseni syyn. Yksi mahdollisuus on luonteenpiirteessäni SIIRTÄÄ ASIAT ETEENPÄIN. Tämä ilmenee monessa asiassa. Tuo pitäisi tehdä, mutta en tee sitä nyt, ehkä huomenna. Huomenna sen tekeminen siirtyy ensi viikolle jne. Jos jollekin asialle on asetettu tavoite, että tänään sen pitää olla valmis, siirrän aloittamista silti. Käyn ensi pikku-päikkäreillä, sitten on kiva virkeänä aloittaa. Päikkäreitten jälkeen juonkin kahvia. Sitten tulee joku muu kivampi homma, siirrän kympinuutisten jälkeen. Yleensä silloin on jo pakko ruveta. Ja sitten se meneekin jo yötöiksi.

Ihan ihmeellistä. Ja vaikka sen kuinka tietää, että työ on joskus TEHTÄVÄ. Miksi ei voisi aloittaa juuri silloin kun tehtävän saa, tai se tulee mieleen?

Voisiko laihduttamisen aloittamisessa olla kyse samasta asiasta? Sitä siirtää ja siirtää ja siirtää. Jos olen saanut päivämäärän, jolloin on esim. punnitus, luulen ehtiväni vielä, vaikka aloittaisinkin ensi viikolla.

Nyt on tällainen tilanne. Ravitsemusterapeutin aika on 13.2. ja tiedän, että silloin punnitaan ja luulen, että tuo tavoite ehkä pitäisi olla jo silloin saavutettuna. Joka tapauksessa, paino ei  missään tapauksessa saa olla noussut, sillä silloin tämä koko prosessi keskeytyy - niin minulle on sanottu.

Noooh, nyt kävi niin "onnellisesti", että yksi lääkäriaika sattui sattumaan juuri tuolle päivälle! Voin siis soittaa ja siirtää tuota ravitsemusterapeutin aikaa - ja taas saan lisäaikaa aloittaa...

Nyt kun tätä pohdin, joudun pohtimaan myös sitä, että OLENKO LOPPUJEN LOPUKSI VALMIS koko leikkaukseenkaan? Ehkä en leikkauksen jälkeenkaan pysty pitämään itseäni kurissa? Toisaalta mielessä kummittelee kuulemani tositarina laihdutusleikkaukseen kuolleesta. Ehkä sekin pelottaa ja saa minut siirtämään prosessin etenemistä, alitajuisesti.

Mietin sitäkin vaihtoehtoa, että pyrkisin päästä psykologin juttusille, jotta voisin käsitellä tätä asiaa asiantuntijan kanssa ja saada jonkun vinkin, millä muuttaisin omaa ajatteluani. Muistan jonkun psykologin sanoneen jotenkin siihen tapaan että "aloitat laihduttamisen, kun olet tarpeeksi kyllästynyt liikakiloihisi". Hän oli sitä mieltä, että niin kauan kun en laihduta, koen saavani jotain tyydytystä lihavuudesta. En kyllä ymmärrä tuota ajatusta, mutta...

Tänään olen menossa Tarjoustaloon ostamaan mm. Nutrilet-pakkauksia/pakkauksen. Kokeilen nyt sitäkin vaihtoehtoa. No siis, laihdtusleikkauksen alla, juuri ennen leikkaukseen menemistä, tuollainen kuuri tulee väistämättä eteen, mutta voisin nyt ottaa sellaisen lyhyemmän spurtin. Jospa sen avulla pääsisi alkuun.

Näitä miettii Paksukainen - vielä kahvin ja kääretortun maku suussa.