Selkenevää

Nyt on leikkausasia edennyt yhden askeleen verran eteenpäin.

Tällä viikolla olin sovitulla käynnillä Tyksin Raision sairaalassa. Olin siellä ensimmäistä kertaa ja sain oikein hyvän kuvan. Hoitajat tervehtivät käytävillä ja jos olivat kanssani tekemisissä, esittelivät itsensä. En ole koskaan ennen törmännyt vastaavaan. Sen sijaan se lääkäri, jota luulin hoitajaksi, ei esitellyt itseään.


No mutta, aloitetaan alusta.  Hermoilin koko viikon tuota käyntiä. Yritin viime hetkillä saada painoa putoamaan vain todetakseni, etten pysty. Eihän se nyt yhtäkkiä mihinkään laske! Kovasti minulle oli teroitettu, että paino EI SAA MISSÄÄN VAIHEESSA NOUSTA, TAI JOUDUT POIS JONOSTA.

Ensin minut kutsuttiin mittauksiin. Puntari näytti, että olin vajaan kilon lihonnut edelisestä punnituksesta. Paino oli 130,5. Mitattiin myös vyötärön ympärysmitta, joka näytti 131 cm. Vaaka laski myös BMI:n joka oli vähän yli 45. Hoitaja halusi mitata myös verenpaineen. Ihmettelin sitä kovasti, sillä en ollut saanut ottaa aamuisia verenpainelääkkeitäni, enkä ehtinyt yhtään huilata. Lukemat olivatkin hurjat 160/111.

Tämän jälkeen odottelin kutsua tähystykseen. Sain kuin sainkin mieltäni skarpattua, ettei paniikki iskenyt. Rauhoitin itseäni toteamalla, että enää en pysty mitään muuttamaan, jos en pääse leikkaukseen, sitten en pääse. Pienen puolustuspuheen kylläkin valmistelin.

Sitten tuli kutsu tähystyshuoneeseen. Minut otti vastaan naislääkäri, jota siis ensin luulin hoitajaksi. Oikein miellyttävä ihminen, joka selitti asiat ymmärrettävästi ja ystävällisesti. Kävimme läpi leikkaukseen liittyvät riskit ja sen, miten tärkeää laihduttamienn ENNEN LEIKKAUSTA on. Kerroin omasta tilanteestani, mm. siitä, että nyt syksyllä minulla on enemmän aikaa itselleni ja aloitankin oikein oman kunnon kohottamisen.

 Kerroin lääkärille, että olen noin 20 vuotta sitten ollut vastaavassa ja silloin päätin, ettei kukaan eikä mikään saa minua elävänä ja vapaaehtoisesti uudestaan samaan toimenpiteeseen. Lääkäri lohdutti että tuossa ajassa on jo välineetkin kehittyneet ja että koko toimenpide kestää vain 5 minuuttia. Se muuten rauhoittikin kummasti. Sitten tehtiin varsinainen toimenpide.

Hoitaja vierelläni oli oikein mukava ja rauhoittava. Hän kertoi, mitä tekee ja samoin myös lääkäri. Hoitaja muistutti aina välillä vetämään keuhkot täyteen ilmaan, olemaan hetki hengittämättä ja sitten hitaasti uloshengittämään. Sitä olisi kannattanut harjoitella, ei se oikein siinä yhtäkkiä onnistunut.

Ihan hirveää oli. Mutta onneksi niin vähän aikaa. Koko ajan oksetti ja röyhtäytti mielettömästi. Kolme seuraavaa päivää oli yläkroppa kipeä siitä oksentamisrefleksistä. Yhtään ei sattunut mutta se oksentamisen tarve/tunne on erittäin epämiellyttävä.

Kaikki näytti kuulemma hyvältä. Lääkäri totesi saman minkä toinen lääkäri silloin 20 vuotta sitten. Lievä palleatyrä, josta minulle ei kuitenkaan ole mitään oireita. Moneen kertaan lääkäri kysyi, etteikö minulla todellakaan ole närästystä, enkö syö Samarinia? Kerroin, ettei ole ja Samariniakin tarvitsen vain joskus jouluna.

Toimenpiteen jälkeen istuimme keskustelemaan. Lääkäri kertoi kahdesta eri menetelmästä:
1) ohitusleikkaus
2) sleeve-menetelmä


Ohitusleikkauksesta on pitkän ajan seurantaa olemassa jopa 10 vuodelta, sen sijaan tämä toinen on uusi menetelmä, jonka käyttö on maailmanlaajuisesti kasvanut räjähdysmäisesti, mutta siitä ei ole kuin 3- 5 vuoden seurantatiedot. Tämä lääkäri kuulemma/ymmärtääkseni oikein on juuri tuon tutkimuksen tehnyt. Tätä "kevyempää" sleeve-menetelmää suositellaan, mutta sitä ei  voida tehdä, jos potilaalla on refluksitauti  eli närästystä.

Ohitusleikkauksen jälkeen joudutaan koko loppuelämä seuraamaan laboratoriotuloksia. Sleeve-menetelmässä niitä ei tarvita. Ohitusleikkauksessa on vaarana taskujen eli tyrän muodostuminen, mitä taas sleevessä ei ole. Ohitusleikkauksessa poistetaan suolta ja siirretään niitä, yhdistetään erilailla. Sen sijaan sleevessä esim. sappitiehyet jäävät ennalleen, joten niitä ja munuaistietyitä voidaan myöhemmin tähystää normaalisti.

Sleeve-leikkauksen jälkeen voidaan tehdä vielä ohitusleikkaus. Joillakin oikein lihavilla (olipa ihanaa kuulla, ettei itse kuulu niihin) tehdään ensin sleeve ja sitten vielä ohitusleikkaus.
Olisin saanut itse valita menetelmän, mutta kun en osannut sitä tehdä, jätin lääkärille valinnan. Hän valitsi Sleeve-menetelmän minulle sopivana. Ymmärtäisin, että se on kevyempi vaihtoehto. Vähemmän komplikaatioriskejä, vähemmän seurantatarvetta ja muutenkin tulevaisuus enemmän entisellään.

Oli erittäin helpottavaa. Nyt olen siis virallisesti jonossa, näinä päivinä pitäisi tulla aika leikkaukseen. Se menee kuulemma tammikuun lopulle. Ensin iloitsin, että saan siis jouluna syödä normaalisti, mutta mutta. Sehän voikin olla, että olen joulun enellä, eli pussikeitoilla!!!!! Mihin menen joulua pakoon, jos näin käy?

Seuraavaksi käyn vielä ravitsemusterapeutilla, laboratoriokokeissa ja tapaan anestesialääkärin. Edelleen on ratkaisematta D-vitamiinin imeytymättömyys. Sitäkin seurataan.

Näillä nyt mennään eteenpäin muutama kuukausi. Ruokailuun pitää kiinnittää vielä enemmän huomiota. Paino pitää saada menemään alaspäin. Harjoittelua, harjoittelua ja harjoittelua!

edelleen Paksu Paksukainen