Konkretiaa

Tänään tuli kaksi kirjettä Tyksistä. Toisessa oli leikkauspäivä ja toisessa päivämäärä hoitajan luo.

Nyt se alkaa tuntua todelliselta! Joulunvietto on lukkoonlyöty syömisten suhteen - se on pelkkää pussikeittoa. Onkohan kehitelty joulukeittoa? Miltäs sen pitäisi maistua - kinkulta, lipeäkalalta, lanttulaatikolta...?

Leikkaus tapahtuu 14.1.2014. Sitä ennen, jo 4.12. menen käymään vuodeostastolla hoitajan juttusilla. Viikkoa ennen tuota päivää käyn laboratoriossa.

Aikas jännää.

Selkenevää

Nyt on leikkausasia edennyt yhden askeleen verran eteenpäin.

Tällä viikolla olin sovitulla käynnillä Tyksin Raision sairaalassa. Olin siellä ensimmäistä kertaa ja sain oikein hyvän kuvan. Hoitajat tervehtivät käytävillä ja jos olivat kanssani tekemisissä, esittelivät itsensä. En ole koskaan ennen törmännyt vastaavaan. Sen sijaan se lääkäri, jota luulin hoitajaksi, ei esitellyt itseään.


No mutta, aloitetaan alusta.  Hermoilin koko viikon tuota käyntiä. Yritin viime hetkillä saada painoa putoamaan vain todetakseni, etten pysty. Eihän se nyt yhtäkkiä mihinkään laske! Kovasti minulle oli teroitettu, että paino EI SAA MISSÄÄN VAIHEESSA NOUSTA, TAI JOUDUT POIS JONOSTA.

Ensin minut kutsuttiin mittauksiin. Puntari näytti, että olin vajaan kilon lihonnut edelisestä punnituksesta. Paino oli 130,5. Mitattiin myös vyötärön ympärysmitta, joka näytti 131 cm. Vaaka laski myös BMI:n joka oli vähän yli 45. Hoitaja halusi mitata myös verenpaineen. Ihmettelin sitä kovasti, sillä en ollut saanut ottaa aamuisia verenpainelääkkeitäni, enkä ehtinyt yhtään huilata. Lukemat olivatkin hurjat 160/111.

Tämän jälkeen odottelin kutsua tähystykseen. Sain kuin sainkin mieltäni skarpattua, ettei paniikki iskenyt. Rauhoitin itseäni toteamalla, että enää en pysty mitään muuttamaan, jos en pääse leikkaukseen, sitten en pääse. Pienen puolustuspuheen kylläkin valmistelin.

Sitten tuli kutsu tähystyshuoneeseen. Minut otti vastaan naislääkäri, jota siis ensin luulin hoitajaksi. Oikein miellyttävä ihminen, joka selitti asiat ymmärrettävästi ja ystävällisesti. Kävimme läpi leikkaukseen liittyvät riskit ja sen, miten tärkeää laihduttamienn ENNEN LEIKKAUSTA on. Kerroin omasta tilanteestani, mm. siitä, että nyt syksyllä minulla on enemmän aikaa itselleni ja aloitankin oikein oman kunnon kohottamisen.

 Kerroin lääkärille, että olen noin 20 vuotta sitten ollut vastaavassa ja silloin päätin, ettei kukaan eikä mikään saa minua elävänä ja vapaaehtoisesti uudestaan samaan toimenpiteeseen. Lääkäri lohdutti että tuossa ajassa on jo välineetkin kehittyneet ja että koko toimenpide kestää vain 5 minuuttia. Se muuten rauhoittikin kummasti. Sitten tehtiin varsinainen toimenpide.

Hoitaja vierelläni oli oikein mukava ja rauhoittava. Hän kertoi, mitä tekee ja samoin myös lääkäri. Hoitaja muistutti aina välillä vetämään keuhkot täyteen ilmaan, olemaan hetki hengittämättä ja sitten hitaasti uloshengittämään. Sitä olisi kannattanut harjoitella, ei se oikein siinä yhtäkkiä onnistunut.

Ihan hirveää oli. Mutta onneksi niin vähän aikaa. Koko ajan oksetti ja röyhtäytti mielettömästi. Kolme seuraavaa päivää oli yläkroppa kipeä siitä oksentamisrefleksistä. Yhtään ei sattunut mutta se oksentamisen tarve/tunne on erittäin epämiellyttävä.

Kaikki näytti kuulemma hyvältä. Lääkäri totesi saman minkä toinen lääkäri silloin 20 vuotta sitten. Lievä palleatyrä, josta minulle ei kuitenkaan ole mitään oireita. Moneen kertaan lääkäri kysyi, etteikö minulla todellakaan ole närästystä, enkö syö Samarinia? Kerroin, ettei ole ja Samariniakin tarvitsen vain joskus jouluna.

Toimenpiteen jälkeen istuimme keskustelemaan. Lääkäri kertoi kahdesta eri menetelmästä:
1) ohitusleikkaus
2) sleeve-menetelmä


Ohitusleikkauksesta on pitkän ajan seurantaa olemassa jopa 10 vuodelta, sen sijaan tämä toinen on uusi menetelmä, jonka käyttö on maailmanlaajuisesti kasvanut räjähdysmäisesti, mutta siitä ei ole kuin 3- 5 vuoden seurantatiedot. Tämä lääkäri kuulemma/ymmärtääkseni oikein on juuri tuon tutkimuksen tehnyt. Tätä "kevyempää" sleeve-menetelmää suositellaan, mutta sitä ei  voida tehdä, jos potilaalla on refluksitauti  eli närästystä.

Ohitusleikkauksen jälkeen joudutaan koko loppuelämä seuraamaan laboratoriotuloksia. Sleeve-menetelmässä niitä ei tarvita. Ohitusleikkauksessa on vaarana taskujen eli tyrän muodostuminen, mitä taas sleevessä ei ole. Ohitusleikkauksessa poistetaan suolta ja siirretään niitä, yhdistetään erilailla. Sen sijaan sleevessä esim. sappitiehyet jäävät ennalleen, joten niitä ja munuaistietyitä voidaan myöhemmin tähystää normaalisti.

Sleeve-leikkauksen jälkeen voidaan tehdä vielä ohitusleikkaus. Joillakin oikein lihavilla (olipa ihanaa kuulla, ettei itse kuulu niihin) tehdään ensin sleeve ja sitten vielä ohitusleikkaus.
Olisin saanut itse valita menetelmän, mutta kun en osannut sitä tehdä, jätin lääkärille valinnan. Hän valitsi Sleeve-menetelmän minulle sopivana. Ymmärtäisin, että se on kevyempi vaihtoehto. Vähemmän komplikaatioriskejä, vähemmän seurantatarvetta ja muutenkin tulevaisuus enemmän entisellään.

Oli erittäin helpottavaa. Nyt olen siis virallisesti jonossa, näinä päivinä pitäisi tulla aika leikkaukseen. Se menee kuulemma tammikuun lopulle. Ensin iloitsin, että saan siis jouluna syödä normaalisti, mutta mutta. Sehän voikin olla, että olen joulun enellä, eli pussikeitoilla!!!!! Mihin menen joulua pakoon, jos näin käy?

Seuraavaksi käyn vielä ravitsemusterapeutilla, laboratoriokokeissa ja tapaan anestesialääkärin. Edelleen on ratkaisematta D-vitamiinin imeytymättömyys. Sitäkin seurataan.

Näillä nyt mennään eteenpäin muutama kuukausi. Ruokailuun pitää kiinnittää vielä enemmän huomiota. Paino pitää saada menemään alaspäin. Harjoittelua, harjoittelua ja harjoittelua!

edelleen Paksu Paksukainen

Kyllä, prosessi jatkuu...

Aivan on ollut hiljaiseloa tässä blogissa. Myös tämän kirjoittajan laihdutusrintamalla. Ei kerrassaan mitään uutta. Paitsi sitten tänään.

Olen pitänyt huolta, ettei paino pääsisi nousemaan. Tämähän oli tavoite, ei varsinaista kilotavoitetta. Määrättyä ruokavaliota en ole noudattanut, paitsi että "isoja linjoja" yrittänyt etsiä.... tarkoittaa sitä, että en syö makeisia ollenkaan enkä makeaa kahvileipää määrättömästi. Yritän välttää hiilareita ja kiinnittää huomiota proteiinien saantiin. Iltäsyömiseni olen mielestäni saanut kuriin - en syö hallitsemattomasti, vaan otan esille sen mitä syön ja kaapista ei lisää haeta...

Olen erittäin pettynyt itseeni, kun joudun toteamaan, että laihtuakseni tarvitsen ulkopuolisen tuen tai pikemminkin ulkopuolisen valvonnan. Tämä toteamus vain vahvistaa omaa näkemystäni siitä, että leikkaus on ainoa vaihtoehto minun laihtumisekseni. Ikävä asia, että lääkäreillä voi olla eri käsitys?

Noh, sen lääkärin piti soittaa perjantaina, mutta onneksi soittikin tänään, kun ehdin paremmin keskittyä siihen. Aiheena oli aiemmin otetut verikokeet. B-vitamiinini ei ole vieläkään noussut mainittavasti, eikä ollenkaan vaaditulle tasolle. Vakuuttelin lääkärille, että otan vitamiinia määrätyn määrän (=200mikrogrammaa) päivässä ja ehdottoman säännöllisesti. Se vaan ei riitä.

Nyt lääkäri suunnittelee, miten saadaan onnistumaan tujun kerta-annoksen ottaminen. Se nautitaan suun kautta, mutta poliklinikalla. Kilpirauhasarvot olivat myös alle/yli suositusten. Nyt lisään määrää - 3 kertaa viikossa 2,5 tablettia ja 4 kertaa 2 tablettia. Lisäksi pitää ottaa pelkkä Thyroxin aamulla ja vasta puolen tunnin päästä muut lääkkeet ja ilman muuta syömistä. Näin varmistetaan, ettei mikään lääke hidasta sen imeytymistä.

Lopuksi lääkäri kysyi, miten voin. Hmh. Sanoin, että en hyvin, muttei se johdu tästä tilanteesta. Lisäksi hän oli kiinnostunut, onko paino laskenut. Rehellisesti myönsin, ettei ole. Tähän lääkäri totesi, että jos suunta ei ole alaspäin, heitetään leikkausjonosta pois. Hämmästelin asiaa selittämällä, ettei minulle mitään tavoitetta asetettu. Ei kuulemma tavoitetta, mutta että SUUNTA pitää olla alaspäin.

Saattaapa olla, että näistä veriarvoista johtuen leikkausta ei voida vähään aikaan tehdä. Kahden viikon päästä menen letkun nielentään ja tapaan kirurgin. Tänä aikana pitää nyt olla tarkkana ja saada edes vähän painokäyrää alenemaan.

Olen huomannut lisääntyvää palleavaivaa. Joskus tähystystä tehtäessä minulla todettiin palleatyrä, mutten ottanut sitä sen kummemmin tosissaan, koskei mitään vaivaa ollut ollut. Nyt sen kyllä huomaa. Oikeassa kyljessä ja kylkiluitten alla välillä tuntuu selvästikin, kun joku kuroutuu ja hetken päästä helpottaa. Siitäkin olen ihan hiukan huolissani - voiko tuollainen tulla esteeksi? Tai toisaalta, voidaanko sellainen ehkä korjata samalla? No ei kai...?

Tällaisissa tunnelmissa täällä jatketaan, kylläkin hiukan skarpaten.

edelleen Paksukainen